Sekarotuiset.net

• Lähetetty: 8 Tammi 2010 10:22
• Vastaa 

Meillä Poju alkoi tehdä sellaista, että kävi varastamassa Lolalta luun heti, kun meiltä silmä vältti. Lola ratkaisi itse ongelman niin, että neiti ottaa luunsa ja kipuaa yläkertaan syömään. Niinpä meillä on säilynyt rauha luunsyöntitilanteissakin, kun kahdessa kerroksessa työstetään luita. Ainoa haittapuoli tässä on se, että Lola kovana ruuan piilottelijana saattaa joskus käydä piilottamassa loppuluun sänkyyn ja niinpä muutaman kerran nukkumaan mennessä tyynyn alla on odottanut vähemmän iloinen yllätys .

• Lähetetty: 14 Helmi 2010 15:34
• Vastaa 

Kun on useampi kuin yksi koira niin koirista on toisilleen seuraa kun esim lähtee johonkin. Mutta huonona puolena täytyy sanoa että useaa koiraa on vaikeampi kouluttaa, sillä kun vaikka koittaa opettaa toiselle koiralle temppuja niin toinen tulee siihen viereen häseltämään niin että koiran on vaikea keskityä...( Itse koulutan koiriani eri huoneessa kuin toinen koira on tai sitten ulkona/koirakoulussa)

• Lähetetty: 8 Huhti 2010 02:27 Muokkasi: Hoopetti
• Vastaa 

No niin. Sanokaapa nyt, viksut ja vilmaattiset; olisiko nyt aika siirtää koirien keskeinen johtajuus nuoremmalle?

Masin sisarustenkin omistajilla on tosiaan ollut tätä dominoivan luonteen ongelmaa. Vanhempi koira jäänyt auttamatta toiselle sijalle.
Iso pentue, joten omista syömisistään on pitänyt pitää huoli.
Tämä ei meillä näkynyt uuteen kotiin tullessa, eikä vielä pitkään senkään jälkeen. Mutta taisi olla syksyä, kun Masi alkoi komennella Mikin ruokailua ja raukkaparka antoi nuoremman, mutta isomman syödä omansa (siskokoiralla sama ominaisuus kuulemma).
Ongelma korjaantui, kun pojat syötettiin eri tilassa, myöhemmin voitiin taas siirtää samaan tilaan. Ja aina ruokailun jälkeen ennen ruokailua arkaillut Miki oli taas oma reipas itsensä.
Aggret alkavat Masilla kasvaa heti, jos ruokailutilanteessa on jotain siihen kuulumatonta hässäkkää. Se on ok, että Mikille ruoka annetaan ensin, sitten hänelle. Mutta jos näin simppelisti ei mene (vaan saatan ottaa roskan lattialta ennen tai jälkeen Mikin kupin antamista), niin jo on kiristynyt tilanne valmis.
Toisinaan, vaikka ruokailut on aloitettu rauhallisesti, Masi saattaa yhtäkkiä hyökätä Mikin kupille (Mikillä aistit kuitenkin pelanneet satasella ja on ehtinyt alta pois ajoissa) ja syödä toisen ruuat pois, vaikka omasta puolet jäljellä.
Kuitenkin talven edetessä näistä Masin vainoharhaisista kohtauksista alkoi tulla rajumpia ja hammasta on isketty syvällekin.
Aina tähän ei ole tarvinnut koko ruokailuhetkeä, mutta jotenkin se syömisiin (joita Masi luulee Mikin saaneen, mutta hänen jääneen ilman?) silti liittyy. Masi alkaa tuijotella Mikiä ja jos vielä tässä kohdin tilannetta ei ole ehtinyt keskeyttää, niin se etenee murinalla ja äänekkäällä äkkihyökkäyksellä, vaikka Miki on kaivautunut alistunein elein syrjään jo siinä tuijotteluvaiheessa.
Mitä rajumpia hyökkäyksiä, sitä pidempään Mikin arkailu Masia kohtaan luonnollisesti kestää. Tällaisten jälkeen on annettu molemmille hengähdystauko ja viety eri paikkoihin antaen täyttä huomiota kummallekin paikkakohtaisesti.
Kokeiltu on myös yön yli kestänyttä erossa oloa (tässä tapauksessa ei kylläkään näitä kohtauksia ollut ollut aikoihin), että miten vaikuttaa varsinkin stressaantuneelta vaikuttaneeseen Mikiin. Noh, Miki masentui täysin, kunnes tuli aika lähteä lenkille. Siellä oltiin perus-Mikiä. Kotiin saavuttaessa alkoi arkailu minua kohtaan. Lienee epäillyt, että outo tilanne tarkoittaa hänelle jotain epämiellyttävää tapahtuvaksi. Sitä se sitten oli yön yli, pysyi hyvän välimatkan päässä minusta. Aamulla oli taas aivan normaali. Ja illalla poikien taas kohdatessa oli riemu ylimmillään.
Eivät nähdäkseni siis toisistaan eroon halua. Paita ja peppu.
Mutta Miki on kuitenkin tullut tietyissä tilanteissa koko ajan aremmaksi ja on selkeästi stressaantunut (sijaistoimintoja).

Masi on tuollainen oman tiensä kulkija, johon en juurikaan usko näkyvästi johtajuuden vaihtumisen vaikuttavan (paitsi toivottavasti siihen, ettei enää kokisi tarvetta hyökkäillä ruuan vuoksi epäillessään jääden jostain paitsi, koska saa kaiken vasta toisena), mutta Mikille se voisi olla helpotus... Putoaisi iso taakka harteilta eikä tarvitsisi pelätä toista.

Tai sitten minä olen ihan eri planeetalla tästä hommasta ja kyse onkin aivan jostain muusta.
No mutta, mielipiteitä, ideoita, ehdotuksia ja erityisesti kokemuksia, kokemuksia, kokemuksia lueskeltaisiin mielenkiinnolla!

• Lähetetty: 9 Huhti 2010 08:29
• Vastaa 

Meillä oli alkuun Napun kanssa näitä ruokailuongelmia. Aku on aika hintsu syömään ja tyttö yritti ärähtää Akun pois kupiltaan. Meillä kanssa syötettiin eri huoneissa.
En tiiä teinkö oikein, mutta ainakii alko toimimaan seuraava systeemi. Ostin eriväriset kupit, alotettiin katsekontakti- opettelu (eli ruoka ei tule ennenkuin katot minuun). Annoin ruoan ensin Akulle siniseen kuppiin ja sitten Napulle harmaaseen. Kun Napu yritti mennä rosvoilemaan, niin sanoin lujasti, että tämä on Akun ja tämä on Napun.
Ilmeisesti se sitten tehosi, koska Napu ei enää yritäkkään syödä sinisestä kupista. Joskus, jos Aku ei oo syönyt kaikkea, niin silloin neiti saattaa onneaan koettaa. Tarvii vaan sanoa, että pois Akun kupilta.
Meillä tämä johtajuus on siirretty minulle, koska aikanaan näitten kahden välillä oli melkosia välinselvittelyjä.

• Lähetetty: 9 Huhti 2010 11:22
• Vastaa 

Hoopetillahan ei koirien välillä ole mitään selkeää ikäeroa, eikä johtajuus aina muutenkaan ole ikäsidonnainen. Vaikuttaa muutenkin, että sinä nyt tavanvuoksi (?) keinotekoisesti ylläpidät Mikin ylempää asemaa, vaikka toinen ei siihen ole halukas eikä ilmeisesti kykeneväkään.

Itse vastaavassa tilanteessa korostaisin omaa asemaani, kohtelisin koiria tasa-arvoisesti ja antaisin Masin ottaa oman paikkansa. Mikäli Masin asema tulevaisuudessa on vahva, ei näitä toisen koiran aseman korostamisia ihmisen tarvitse edes tehdä. Kyllä ne koirat keskenään siitä huolehtii. Ellei sitten tule ongelmia, mutta ei ainakaan Miki sellaiselta vaikuta, että alkaisi kyseenalaistamaan paikkaansa.

• Lähetetty: 10 Huhti 2010 18:42
• Vastaa 

Mä en usko, että sillä kelle antaa ruuan ensiks, on mitään merkitystä laumajärjestyksen kanssa. Ajattelen, ettei ihminen voi muuttaa koirien välistä järjestystä, niiden luontaista dominanssia. Sama pätee kaikkiin "kuka ovesta ekana"-juttuihin. Ovesta yleensä puskee ekana se innokkain, toisten kupeilla se ahnein.

Jos joku haluaa uskoa näihin susien käyttäytymiseen peilattuihin piirteisiin, niin susilaumassa alinkin yksilö saa puolustaa ruokaansa ylemmiltään. Johtajasusi ei egoile viemällä pelkästään huvikseen laumansa jäseniltä jotain, sen ei tarvi todistella mitään, se ansaitsee kunnioituksen ilmankin. Lauman kunnioitus näkyy muisssa jutuissa, kelle esimerkiksi annetaan tilaa, alfan päältä ei juoksennella yms.

Tuo purkaus ei liittynyt enää Hoopetin kysymykseen
Hyvinkin voi olla, että nuorempi koira on se dominoivampi luonteeltaan ja siksi vanhempi väistää. Selvää on, että nuoremmalle ruokailu on tosi kiihdyttävä tilanne ja se on mahdollisesti ahneempikin. Kuten aiemmat sanoikin, niin Hoopetin tehtävä on ehdottomasti taata ruokarauha!
Molempia koiria stressaa selvästi tilanne, jossa toinen sapuskoi vieressä. Alkuun syöttäisin eri huoneissa, myöhemminkään en vierekkäin. Vaiks eri puolella huonetta, niin ettei koirat ole katseyhteydessä toisiinsa. Kauheeta, jos niiden tarvii koko ajan olla kierroksilla siitä, että missä se toinen on, onko sillä vielä ruokaa, hyökkääkö joku kohta..
Nuoremmalle ois hyvä opettaa rauhoittumista ja kärsivällisyyttä ruoka-aikana.. ruoka vasta luvan kanssa yms.

• Lähetetty: 10 Huhti 2010 19:14
• Vastaa 

Meilläkin on jo ilmennyt tuota ruokailuongelmaa. Vanhempi söis kaikessa rauhassa mums mums, pikkanen hotkasee nopeammin omansa ja olis sitten rynnimässä vanhemman kupille. Jos sinne asti pääsee niin vanhempi väistää ja pienempi ahmii sen ruuat kauhealla raivolla (Ikää siis 1v 5kk ja nuorempi 8vkoa).. Pitää vaan tiukkana vahtia nuoremman syömiset, ja sitten pahimmillaan pitää pannasta kiinni ettei rynnitä toisen kupille.. Kyyyllä se tästä, olen toiveikas. Veikkaan vaan että näiden välillä ei tule mitään valtataistelua, vanhempi näyttää olevan niin nynny että väistää jo nyt

• Lähetetty: 11 Huhti 2010 00:21 Muokkasi: Hoopetti
• Vastaa 

Juu, ruoka on aina annettu järjestyksellä istuminen --> katsekontakti --> lupa. Kummallekin on tämä rutiini mennyt päähän jo pennusta asti, nuorempi varsinkin on valppaana heti istumassa ruokansa saadakseen, joten siinä ei hätäilyä tule.
Vierekkäin eivät ole koskaan syöneetkään, aina vähintäänkin eri puolilla huonetta minä välissä / lähellä varmistellen ruokarauhan ja turvallisemman tunteen Mikille, mutta yleensä ruokitaan eri huoneissa suljettu ovi välissä.
Vähän vaihtelee koirien omatkin (lähinnä Mikin) fiilikset, milloin tuntuu rennolta ruokailla "yhdessä", milloin taas pitää ehdottomasti olla hyvin kaukana toisesta, eli jokakertaista se kireyskään ei ole.

Kupit annetaan vuorotellen ihan puhtaasti käytännöllisistä syistä (kuten myös se ovesta kulkeminen btw, rynnisivät muuten heti suoraan rapuista alas minä perässä , myöskin kapeat ja vaikeakulkuiset polut pojat itseni takana kulkien on todettu sutjakkaimmaksi tavaksi mennä). Järjestys nyt vaan on totuttu (ja alunperin Fennellin kirjoista opittu ) tapa. Oikeastaan missään muussa asiassa eikä tilanteessa tätä toisen "ylemmyyden" korostamista ei tulekaan, joten sinänsä en nyt varsinaisesti itse pidä keinotekoisestikaan Mikin pomoutta yllä. Ruokailun ulkopuolella Miksu on kuitenkin se pääjehu, jota Masi seuraa ja jolta oppii hyvät sekä pahat tavat. Ja Miki nousee useammin ja kärkkäämmin puolustamaan lelujaan ja silloista makuupaikkaansa, jolloin Masi kyllä alistuu ja painuu sängyn alle. Pomotus-alistamistilanteita tulee siis molemminpäin.

Jännä, että meillä ei kuitenkaan ole tuo Masin ahnehtiminen ollut alusta asti tapahtunutta, kuten esim. Otuksen pikkuisella. Mikä lie naksahtanut sinä eräänä syksyisenä aamuna.

Ja joo, meidän pojilla ei tosiaan sitä ikäeroa ole kuin pari kuukautta, joten eivät ole perinteisempään tyyliin se selkeästi vanhempi ja nuorempi -kaksikko. Tuoreemmillekin palstalaisille tiedoksi.
Tilanne ei siis ole tämän vuoksi yllättävä.

Tarkoitus onkin, että ihminen on laumanjohtaja, mutta eipä se valitettavasti joka tilanteessa päde. Toki asia elää koko ajan ja sen eteen tehdään työtä. Liekö muuten - Fennellistä puheenollen - vaikutusta oman johtajuuteni korostamiseen sitten silläkään, jos käyttäisi eleruokintaa. Siis, koska monet eivät usko tähän susifilosofiaan muutoinkaan, niin...? Kuinka AkuNapu "siirsit johtajuuden itsellesi"?
Tasa-arvoisuus koirien kesken on kyllä pidetty, tuo ruokakuppien antojärjestys vain on se tilanne, jolloin toinen on valittu ensimmäiseksi (syömisluvan saaminen yhtä aikaa aiheuttaisi varmastikin aivan turhaa hässäkkää, eikä tietenkään eri tiloissa ruokaillessa olisi mahdollistakaan). Voisihan sitä järjestyksen vaihtamista kokeilla (jos nyt koskaan muistaa, on tosiaan niin selkäytimestä tuleva tapa ), josko helpottaisi Mikin paineita.

Tiedä nyt sitten, johtuuko tuo Mikin yleisstressailu (siis ruokailun ulkopuolella) poikien välisestä suhteesta vai aivan jostain muusta, esim. fyysisestä vaivasta. Tätä seuraillaan.

• Lähetetty: 11 Huhti 2010 01:20
• Vastaa 

^sinänsä noi järjestykset esim. syödessä ja kulkiessa on hyviä rutiineja koirille, kuten sanoitkin. Vaikka eivät siihen nokkimisjärjestykseen varsinaisesti vaikuttaiskaan. Homma pysyy kasassa.
Nämä ovat vain mun ajatuksia, tiedä sitten mikä totuus on.. mutta en usko että valesyömiselläkään on merkitystä asemansa kasvattamisessa. Koira kyllä alkaa törrrrkeesti himoomaan sitä sapuskaa, joka on menossa parempiin suihin
Mä uskon, että se asema luodaan omalla itsevarmuudella ja sillä, että uskoo itseensä. Sitä yritän opetella joka päivä......

• Lähetetty: 11 Huhti 2010 10:26
• Vastaa 

Meidän kakaroillakaan ei ole kuin pari kuukautta ikäeroa. Meillä oli alusta asti ongelmia Akun kanssa, kun sillä oli ilmeisesti kuvitelma, että kaikelta pittää suojella ja, kun Napu tuli, niin jokapäiväiset tappelut oli Akulle liikaa, kumpikaan ei antanut periksi.
Minun oli vaan kylmästi mentävä väliin aina, kun näin, että tilanne riistäytyy käsistä, niin syömisen kuin normaali elämän suhteen. Aikaa myöten näitten kahden välillä muotoutui oma hierarkia. Vaikka alkuun näytti, että Napu on Akua vahvempi, niin se kääntyikin päinvastoin, ilmeisesti Akun itsevarmuus kasvoi kylliksi. Minä aloin määrätä tahdin, mutta muuten nämä kaks saivat itte selvitellä välit.
Aku ja Napu on ainakin semmosia, että tasa-arvosta on turha puhuakaan. Jos minulla on luita, niin Aku tulee ensin, Napu vapaaehtoisesti odottaa kauempana ja, kun Akun on omansa saanut, niin sitten tulee Napu. Eikä tyttö näytä yhtään murtuneelta, vaikka kakkosena saa. Jos Aku päättää, että Napulla on parempi luu, niin se ottaa sen eikä Napu siitä piittaa, jatkaa sitten Akun luun nakertelua.
Välillä on vieläkin aika meheviä yhteenottoja, mutta aika pitkälle annan mennä ennen kuin vihellän pelin poikki. Vaikka se näyttää tappelulta, niin monesti se on vaan vähän rajumpaa leikkiä. Napulla on vaan se vika, että homma meinaa riistäytyä käsistä.
Mutta, siitä lähtien, kun minä otin määräysvallan, niin kumpikin rauhottu ja se silminnähtävä stressi näitten kahden välillä on hävinnyt.