Sekarotuiset.net

• Lähetetty: 21 Elo 2008 21:51
• Vastaa 

Joo mie en ala lahjomaan, vaikka myönnettäköön, että sitäkin koitin. Vaikka namia lappais naamaan koko ajan niin jossain hiton välissä aina ehtii röhähtämään. Ja tuo on muutenkin niin kiero ämmä etten kyllä ota riskiä siitä, että mhdollisesti tottuis lahjontaan ja muu ei enää sovikkaan. Tuo katsekontakti on kyllä hyvä, mutta tuon katsetta ei saa toisesta koirasta millään irti. Puhumattakaan nyt siitä, että ite pystyisin olemaan kyttäämisen arvoinen. Joo epätoivo varmasti alkaa jo paistaa läpi, mut oon lopen kyllästyny aina yrittämään ja epäonnistumaan. Ja, kun pitäs muistaa ajatella pidemmälläkin tähtäimellä. Ettei tosiaan tapahdu jotain peruuttamatonta, kuten päälle jäänyt lahjonta.

Donna on kyllä tyhmä. Tos yks päivä pihalta meitä mulkkas äänettömästi donnan "lempparikaveri" ei ollut edes kaukana ja donna käveli tyhmänä ohi. Joskus pullaa matkalla vetäessäni donna katteli pullaani niin tiiviisti ettei edes tajunnut kävelevän koiran ohi. Siinä tulee sit taas toinen syy miks ei lahjominen oikeen toimi. Jos koiran näkee niin rähisee. Jos taas näkee, vaikkapa sen pullan niin ei takuulla näe ohittavansa koiraa. Pullan työntäminen nenän eteen koiran ollessa kiikarissa on sit jo taas liian myöhästä. Tuntuu, ettei koskaan oo hyvä.

• Lähetetty: 17 Loka 2008 10:56
• Vastaa 

Täällä alkaajo kirkastua hanen ruokahalu on kasvanut siihen luokkaan et nameillakin saattaapi päästä ohi ja kaikille ei tarvitse päristä. Harmittaa kyllä tällä hetkellä kovasti kun ei tunne yhtään "varmaa" urosta, että voisi testata onko herra edelleen samaa mieltä moisista kuin ennen leikkausta. On vaan mennyt vieraitten narttujen kanssa niin hyvin että toiveet on nousseet (ehkä liiankin) korkealle. Unissani olen edelleen menossa koirapuistoilemaan tuon kanssa...

• Lähetetty: 18 Loka 2008 13:08
• Vastaa 

Muuten, te joilla on 'vihaisia' koiria, eli lenkillä ärisiöitä, uskalletteko miten paljon pitää irti? Ja jos ja kun näkyykin koira, niin totteleeko käskyä ja on menemättä, vai lähteekö raivopäisenä juoksemaan toista kohti, vai meneekö ihan kiltisti kattelemaan ilman rähinöintiä, vaikka sitä remmissä tekisikin?

• Lähetetty: 18 Loka 2008 13:23
• Vastaa 

Niinkuin olen tonne jonnekin ketjuun kirjoitellut, niin minä pidän liinassa aina kun on vapaana.
jos näkyy toinen koiruus kaukana, sitä vain tuijotellaan (yleensä astun kyllä tässä vaiheessa liinan päälle varmuuden vuoksi). mutta jos lähelle pääsee yllättäen tulemaan, silloin juostaan luokse komentaen, muttei kuitenkaan ihan iholle asti.
eilen toi juoksi pojan luokse, joka pyörällä tuli kattomaan meitin kepin heittely hetkeä minun selän taakse, enkä huomannut "ajoissa". juoksi siihen pyörän viereen ja haukku niin perkuleesti, ei kuullut tänne tulo käskyjä, ei mitään..liinasta kun nyppäsin, niin johan korvat rupesi toimimaan. kumma, miten ihmisiäkin pitää paimentaa välillä..ei tuo kyllä kelleen mitään tee, kunhan räkyttää.

• Lähetetty: 19 Loka 2008 14:51
• Vastaa 

meillä mitään murkkuikää 7kk ollu? o.O outoo. ja ny poika pia kaks vee, tuntuu et ois se uhmaikä tulos.

• Lähetetty: 10 Marras 2008 00:52
• Vastaa 

Miusta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että donnalla on ikuinen uhma- tai murrosikä

• Lähetetty: 10 Marras 2008 09:44
• Vastaa 

Niinpä, siltä se tuntuu usein miustakin vaikka Sysillä "kuuluukin" vielä olla murkkuilua. Kyllä se välillä lientyy, niinko eilen ku oli oikein nätisti samanikäisen ja eri ikäisten urosten kanssa, ei mitään murinoita ja totteli hyvin.

• Lähetetty: 10 Marras 2008 17:36
• Vastaa 

No sysille se vielä sallittakoon. Donna on kuitenkin jo lähempänä senioria, kuin junioria. Eipä ainankaan tuu tuon kanssa tylsää, kun ei koskaan tiedä mitä se viheliäs otus keksii

• Lähetetty: 11 Marras 2008 15:55
• Vastaa 

Niinpä. Sitä paitsi jos koira olisi aina tasaisen kiva, ei osaisi nauttia hyvistä hetkistä. Ei kai niitä silloin olisikaan?
Kun koira/omistaja mokaa välillä oikein kunnolla, tuntuu sen jälkeen arki unelmaiselta kun Ei tapahdu mitään kamalaa..
Ja jos miettii, miten hirveä murkku olen itse ollut, kai olen tämän ansainnut...

• Lähetetty: 11 Marras 2008 17:06
• Vastaa 

Voi olla, että hyviä hetkiä ois vähemmän. Tai ne ei tuntuis miltään, vaikka niitä olisikin. Siltikin mielummin ottaisin koiran, joka ois joskus vähän vähemmän kiva, kun koiran, joka ois joskus kiva. Ihan jo oman mielenterveyden ja koiran hyvinvoinninkin takia

Lumipallukka: Ja jos miettii, miten hirveä murkku olen itse ollut, kai olen tämän ansainnut...
Tätä samaa oon itekkin miettiny. Kenties kosto ylemmältä taholta. Seura tekee kaltaisekseen tai sitten koira muistuttaa omistajaansa. Mutta miksi koira muistaa kaiken niin hyvin. Tuon silmissä oon varmaan edelleen se sama ailahteleva kakara. Miksei koira vois muuttua siinä sivussa omistajan mukaan. Liian helppoahan se ois elämäks. Tuo vaan käy omaankin päähän, kun ne pentuajan toilailut on näkyvillä vuoden joka ikisenä päivänä. Ehkäpä koira on oikeessa, pysyn aina ailahtelevana. Eniten rasittaa se, kun tuon tekemiset ei ole riippuvaisia miusta ja tekemisistäni. Se toimii tilanteessa, kuin tilanteessa niin, kuin itse parhaakseen näkee. Välittämättä siitä mitä sanon, teen tai ajattelen.

• Lähetetty: 11 Marras 2008 17:24
• Vastaa 

Jemina, sun koira muistuttaa aivan mun ensimmäistä koiraa, Pikua. Pikukin oli seropi ja vieläpä rotuihin kuului just karhukoiraa. Harvoja koiria se hyväksyi. Toisista mustista koirista ei pitänyt yhtään. Välillä käyttäytyi myös melko agressiivisesti. Perhettä ja tonttia vartioi taukoamatta, eikä hyväksynyt ketään (lue: ketään) ulkopuolista tontille, varsinkaan kun oli itse narussa. Äitiäni se vartioi, kun hän nukkui, eikä päästänyt edes perheenjäseniä äitin luokse. Hihnassa veti ja rähisi.

Kumminkin Piku oli tärkeä ja rakas perheenjäsen. Yhdet vahinkopennutkin pyöräytti. Syytin myös itseäni siitä, että sitä ei pahemmin koulutettu. Ala-asteella olin, kun se saatiin. Piku sitten katosi mystisesti pari kesää sitten. Tiedä, vaikka isäni päästi sen päiviltä, vaikka sitä ei myönnäkkään. Kuulemma karkasi.

Jokatapauksessa, rest in peace.

Ja sori pikku OT.

• Lähetetty: 12 Marras 2008 00:26
• Vastaa 

^Voisin jatkaa yksäreitse niin ei sotketa tätä ketjua

• Lähetetty: 13 Marras 2008 20:37
• Vastaa 

Meillä on varmaan joku murrosikä meneillään. Kaikkea pitää kokeilla ainakin kaks kertaa vaikka ensimmäisellä kerralla on jo toruttu, katsotaan mitä se emäntä sanoo jos sittenkin teen näin ja noin vaikken saisi.
Mutta kaikki ajallaan menee ohi.. Varmaan..

• Lähetetty: 19 Marras 2008 19:51 Muokkasi: Minna ja Aatu
• Vastaa 

Täällä herra näytti taas sellaisia murkkuilun merkkejä aamulla, että oksat pois -Voi jestas kun olin niiiiin vihainen. Teki kyllä mieli heivata koira hevon kuuseen (...enhän minä tuosta luopuisi, mutta voitte varmaan samaistua tunteeseen...). Aatu tosiaan on jo 2,5-vuotias, mutta eipä tuo tunnu aikuistuvan vielä. Muutama kuukausi sitten luulin, että nyt alkaa olemaan ok mutta takapakkia tuli.

Hirveä ininä ja ulina alkoi varmaan 7-8 välillä aamulla -no sitten yhdeksän aikaan luovutin "ok, mennään ulos" -Tuo nyt on ihan ok, jos toisella kerran on hätä. Herra teki asiansa ja kaikki hyvin; tai niin olis luullut. Sama valitus ja ininä vaan jatkuu. Ja kun yritän komentaa, niin kamala uhittelu. On niin itsepäinen otus että! Seurauksena eritys => Ulina jatkuu *huokaus*. Tätä episodia jatkui sellaiset kolme tuntia kunnes mieskin heräsi yövuoron jälkeen siihen metakkaan.

Koiralla siis ei tosiaankaan ollut mitään hätää, mutta halusi vaan huomiota (tai sitten jossain on juoksuinen narttu koiruus). Mies nukkui ja minä tuijotin sohvalla tv:tä -"Pientä parkaa" ei siis huomioitu niin hermohan siinä menee (huomatkaa sävy sarkasmia).

• Lähetetty: 20 Marras 2008 12:26
• Vastaa 

Otan osaa.. Kaipa se oli joku murrosiän jälkimyrskäys ?

Mutkaista ja mäkistä on tie koirien kanssa..

• Lähetetty: 20 Marras 2008 16:39
• Vastaa 

Minna ja Aatu: -"Pientä parkaa" ei siis huomioitu niin hermohan siinä menee (huomatkaa sävy sarkasmia).

Tulee jotenki elävästi mieleen anopin vanha russeli herra. Sillä tosin on elämäntehtävänä tämä ulina valitus se ulisee silloin kun kerjää (ja sää yleensä sillä haluamansa), ulos ja sisään (huviksi) halutessaan, jos joku lelu/luu on paikassa josta se ei viitsi sitä onkia, jos rapsutus loppuu tai ei ala ollenkaan ja tietysti ihan muuten vaan jos kukaan ei herraa satu huomioimaan. Se valitus äänikin on sellainen huvittava "ääyyhuuaaaaaäääyyyuuuu..uuu"

• Lähetetty: 21 Marras 2008 09:13
• Vastaa 

Hmm... puutun tuohon ohitukseen sen verran vielä...

Meidän herra on kans sitä luokkaa joka ei minkään sortin nameihin/herkkuihin kiinnitä mitään huomiota ohitustilanteessa. Meillä ohitus sujuu niin kauan hyvin jos toinen osapuoli ei sano mitään. Joskus herraa vain kiinnostais niin pirusti päästä tuttavuuteen ettei tahdo onnistua. Meillä siis riippuu paljon vastakkaisesta osapuolesta. Ohitus on lähes mahdoton yhtälö jos vastakkainen osapuoli ei huomioi toista ollenkaan, kuten kävelee vain kauheaa vauhtia ohi riiputtaen omaa koiraansa mukanaan(useimmiten kun ne on hiukan pienempiä kuin meidän herra). Meiltä kun ei moinen onnistu lainkaan vaan ohitus pitäisi tapahtua osissa. eteenpäin-rähinä-pysähdys-komennus, eteenpäin-rähinä-pysähdys-komennus....jne. vastapuolen olisi hyvä pysähtyä aina samaa tahtia. Jos vastapuoli ei tätä tee, ei meidänkään herra kerkiä antaa kontaktia vaan hirveä hoppu rähistä ja vahtia ettei se vain tule lähemmäs.
Onneksi olen oppinut hallitsemaan ajoissa nuo rähinä varaukset, eli jos vain pysyn itse tolpillani, ei koira kyllä pääse milliäkään eteenpäin. Tämäkös monia huvittaa kun ulkoiluttaja on lähes koiransa kanssa samankokoinen... (158/58? , 66?/+50?)

• Lähetetty: 21 Marras 2008 09:21
• Vastaa 

Nii ja kummaa kyllä, aikas hyvin uskallan pitää silti irti. Yleensä ollaan toki niin rauhaisassa paikassa niin rauhalliseen aikaan ettei paljon muita liiku. Joskus on jästipäisyyttään lähteny kattomaan jotain, mutta jos vastapuoli ei saa jonkin sortin paniikkia niin kiinnostus yleensä on hyvin pientä. Koirien kanssa menee yleensä leikkimään, rähinä loppuu aina mun ärähdykseen. Tarkkailen yleensä ympäristöä niin tarkkaan että harvemmin yllätyksiä tulee.

• Lähetetty: 21 Marras 2008 22:32
• Vastaa 

butter: Se valitus äänikin on sellainen huvittava "ääyyhuuaaaaaäääyyyuuuu..uuu"

Joo, kyllä tuonkin ulina on hyvinkin naurettavan kuuloista (siihen asti kunnes se alkaa luonnollisesti raivostuttamaan tarpeeksi kauan jatkuttuaan), mutta jos positiivisia puolia haetaan niin ennen yleensä aloitti komentamisen haukkumalla ja nyt enimmäkseen ulisee... ehkä pitäisi olla tyytyväinen pienestäkin edistysaskeleesta

Onhan tuo muutenkin ollut sillein äänekäs, että "juttelee" örisemällä. Haukkuu hyvin harvoin (jos tuota ajoittaista komentamista ei lasketa). Ehkä se yrittää olla ihmismäinen. Aatulla on hassu tapa yrittää ottaa kaikki tassuilla kiinni -ihan niinkuin ihmisetkin mm. frisbeen nappaa välillä ilmasta tassuilla -Eri hassua

No, jos se tästä... mulle kyllä on sanottu, että tuosta rotuyhdistelmästä on turha odottaa aikuismaista käytöstä ennen 3 ikävuotta -jos silloinkaan.