| Kirjoittaja |
Viesti |
|
|
Voi, mua jälleen ärsyttää, että koiria annetaan ja myydään ihan kenelle tahansa. . .
Pääh, olin tuossa yksi ilta topin kanssa lenkillä, ja olin menossa kentälle sen kanssa leikkimään. Siellä kuitenkin olikin joko kääpiöpinseri omistajansa ja parin lapsen kanssa. Ajattelin, että mennäämpä harjotus mielessä ohi, kun topi on niin innokas aina menemään luo. Tämä pinseri aloitti kamalan haukkumismurisusession, tottakai. Käveltiin ohi, topi hiukan nykien luo, mutta turpa tukossa ( ) Tämä koira jatkoi ja jatkoi. En kuullut _yhtäkään_ kieltoa, enkä mitään muutakaan. Ilmeisesti räkytys kävi heidän hermoille sitten kuitenkin ja omistaja nostikin sen syliin! Voi pyhäluoja. Haukkuminenkin loppuikin siihen.
Ilmeisesti tuolle pikkuhurmurille ei mitään käytötapoja olla edes opetettu, vaan kun on niin pieni ja söpö, otettu aina tilanteen sitä 'vaatiessa' syliin, niinkuin monille pikkukoirille aina tehdään
Ja eilen sitten, oltiin päivälenkillä hirveessä sateessa, tottakai. Ja toiselta tieltä tuli vastaan nainen ja kaamean iso rotikka. Rotikka alkoi jo kaukaa riekkumisen ja murisemisen. Topikaan ei ihan niin innokkaasti vetänyt luoksi, mutta kovin kiinnostuneena kuitenkin katseli. Nainen uskaltautui tulla vähän lähemmäksi ja sitten pysähtyi. Otti kahdella kädellä talutushihnasta kiinni ja keskittyin pitämään koiran käsissään. Koira narun päässä hyppi, veti ja örisi, niinkö mielipuoli. Taaskaan en kuullut yhtäkään kieltoa. Nainen panosti vain ja ainoastaan pitäämään koiran hihnassa ja hihnan kädessä
Voi miksi, miksi ihmisillä on koiria, jotka ei selvästi pärjää niiden kanssa.
|
| Allekirjoitus: |
Sitä saa mitä tilaa. |
|
|
Niinpä.. Tuota saa ihmetellä harva se päivä. Ja sitten, kun niitä "ongelmakäyttäytyjiä" oikein kaipaisi koulutusmielessä, niitä ei näy mailla ei halmeilla..
Valitetaan usein, että ihmiset ottavat pieniä koiria, joita eivät kouluta. Noh, parempi niinkin.. Jos samat ihmiset ottasivat isoja koiria..
|
| Allekirjoitus: |
-Tyttö joka unohti hengittää- |
|
|
Täällä päin oon nyt muutamaan kertaan törmännyt siihen, että iso koira sidotaan puuhun, merimerkkeihin ym kiinni, kun nähdään, että vastaan on tulossa koira. Kiinni sidottu koira repii ja haukkuu ja hyökkii ohi menevien korien perään. Omistajat vaan katsoo vieressä eikä kiellä koiraa mitenkään. Pelottaa ajatella, mitä tapahtuu, kun koira pääseekin joskus irti...
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
^
|
| Allekirjoitus: |
Kisu, leonberg-pyreneittenmastiffi synt. 9/06 |
|
|
Huge: Ilmeisesti räkytys kävi heidän hermoille sitten kuitenkin ja omistaja nostikin sen syliin! Voi pyhäluoja.
Pitäisköhän saana meidänkin ottaa vastaavanlaisessa tilanteessa koiruudet syliin? 
|
| Allekirjoitus: |
Maailma on olemassa vain sinun silmissäsi - sinun käsityksessäsi siitä.
Voit tehdä sen niin suureksi tai pieneksi kuin haluat."
Albert Camus |
|
|
^Joo ehottomasti Mitäpä minä muutakaan, kun kantelen Kisua ympäri kylää, kun se niin kovin räkyttää!
|
| Allekirjoitus: |
Kisu, leonberg-pyreneittenmastiffi synt. 9/06 |
|
|
^ Tämän minkäkin haluan nähä 
|
| Allekirjoitus: |
Sitä saa mitä tilaa. |
|
|
Vois kyllä ens kerralla napata oman koiran syliin, kun joku muu ottaa omansa Tai kun pieni koira hyökkii kimppuun.. Vai meneeköhän omalla koiralla pasmat sekasin huonossa mielessä, että ei uskalla kokeilla? 
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Huge: Ja eilen sitten, oltiin päivälenkillä hirveessä sateessa, tottakai. Ja toiselta tieltä tuli vastaan nainen ja kaamean iso rotikka. Rotikka alkoi jo kaukaa riekkumisen ja murisemisen. Topikaan ei ihan niin innokkaasti vetänyt luoksi, mutta kovin kiinnostuneena kuitenkin katseli. Nainen uskaltautui tulla vähän lähemmäksi ja sitten pysähtyi. Otti kahdella kädellä talutushihnasta kiinni ja keskittyin pitämään koiran käsissään. Koira narun päässä hyppi, veti ja örisi, niinkö mielipuoli. Taaskaan en kuullut yhtäkään kieltoa. Nainen panosti vain ja ainoastaan pitäämään koiran hihnassa ja hihnan kädessä
Olisin voinut olla hanen kanssa ihan sama näky... jos koira tulee yllättäen vastaan nurkan takaa tilanne näyttää ihan tuolta. Kieltäminen ei auta sitten yhtään mitään pahentaa vaan tilannetta. Onhan noita katseita joo saatu, mutta itseppä tiedän miten vaikeaa tuon kanssa ohittaminen on ja miten vaikeaa meillä on ollut ja on rähinän pois kouluttamisen suhteen.Ei se sen hienommalta näytä, kun koira rähisee ja omistaja karjuu eitä vieressä turhaan.
|
| Allekirjoitus: |
Hane (ranskanbulldoggi+husky/karhukoira)
+Maatiaskisut Alma,Jore ja Peppi |
|
|
Nyt kun tuli puhetta asiasta, niin tätä minäkin olen vähän miettinyt... että siis kieltääkö vai ei. Jos tekee jotain pahaa yleensäkin tai väärin, niin toki ärähdän kiellon, mutta jos ärähtää ohittaessa, niin kohdistaako koira sen vastaantulevaan? Kun ohittamisesta on yleensäkin ollut puhetta, niin kaikki hihnan nykimiset tms. vain pahentavat tilannetta (tämän varmasti kaikki tiedämmekin), niin onko kielto vastaavanlainen asia?
Aatu veti tässä kerran äitini nurin lenkillä aivan yllättäen ohituksen yhteydessä -kun olis ollut pakko päästä toisen koiran luokse. Aina mennyt aiemmin niin hienosti ja sitten tuli yhtäkkiä takapakkia. Mitään pahaa ei tapahtunut kuitenkaan, mutta toki laittoi äidinkin varovaisemmaksi. On välillä kuulemma tehnyt ohituksessa sillein, että istuttaa/seisottaa koiran tolpan viereen ja varmuuden vuoksi pyöräyttää hihnan tolpan ympäri vielä. Ja palkkioksi aina namuja. Sanoisin että mielummin niin kuin, että syntyisin hirveä rähinä ja äidillä kallo auki talvella jäisellä tiellä. Tässä tietenkin poikkeuksena, että Aatu ei riehu ja rähise niin että kuola lentää
Mutta tosiasia on, että koiraa pitää aina kouluttaa kuten on sanottukin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kyllä mulla meinasi moneen kertaan tippua silmät päästä, kun katsoin sitä koiraohjelmaa (muistaakseni kakkoselta), jossa jollekin pikku puudelille pureskeltiin suurinpiirtein ruoka valmiiksi ja toisessa perheessä isot koiran söivät paistia, kun omistajat lämmittivät mikroruokaa 
|
| Allekirjoitus: |
"Labrott" Aatu 3/2006 |
|
|
Niin.. Siis pitääkö koiraa kouluttaa ja ylläpitää osattua koko koiran loppuelämä..? Ikävää, jos koira aina "unohtaa" oppimansa kun ei vähään aikaan kertaa.. Vai toimiiko vanha koira jo kuin ajatus ja sitä ei enää tarvitse kouluttaa/kerrata vanhoja..? Riippuu varmaan yksilöstä..
|
| Allekirjoitus: |
-Tyttö joka unohti hengittää- |
|
|
Mulla on täällä kotona nyt 3 viime yönä syntynyttä kanin poikasta, jota pitäs yrittää pitää hengissä. Ruokkia pipetillä yms.
Eilen huomattiin, että yks niistä takavarikoiduista kaneista kummallisesti rakentaa pesää. Niiden omistajalta sitten kysyttiin, että onko ko. kani ollut urosten kanssa tekemisissä. Kuulemma oli. Se oli aluksi samassa häkissä kahden muun kanssa, jotka nyt sitten eilen jouduttiin palauttamaan omistajalleen takaisin. Just parahiksi saatiin sille pesäkoppi sinne häkkiin, sekä tarpeeksi kuivaa heinää yms. Yöllä oli sitten tekaistu poikasia, vaikka suunnitelma oli saada se kotihoitoon vielä ennen sitä. Otettiin pesästä kolme poikasta ja jokunen sinne jätettiin. Elätellään toivoa, että itse hoitaisi niitä, vaikkakin melko epätodennäköistä noissa olosuhteissa. Katotaan kuinka käy.
|
| Allekirjoitus: |
"Life sucks and then you fucking die, you know!" -Ozzy Osbourne-
<3 Spk/rtw/labukka Zera (03/03) ja löytökoira Mishka (11/03) <3 |
|
|
Tuleepa tänään testattua, miten Leevi reagoi vuoden vaihtumiseen. Joku päättänyt juhlia oikein kunnolla ja ampuu ilotulitteitaan taivaalle ihan naapurissa. Tällä viikolla muutenkin ollut järkevää porukkaa liikkeellä. Naapuruston lapset pomppineet katolla, törmäilleet tahallaan autoihin (perusteluna se, että oli hauskaa) pyörillä ja potkulaudoilla. Onkohan heinäkuu sekoittanut ihmiset?
|
| Allekirjoitus: |
http://leevuska.vuodatus.net/
Jokainen pesty koira pitää pyhänä velvollisuutenaan liata itsensä niin pian kuin mahdollista. -Clara Ortega-
Peppi 11/2006 & Leevi 12/2007 |
|
|
Eilen illalla koirat murisi ulko-ovella ja kun ei ole ihan normaalia käytöstä meidän koirilta niin kävin monta kertaa ikkunasta tarkistamassa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Myöhemmin kuulin itsekin kolinaa, mutta syytä ei silloinkaan löytynyt. Puolen yön aikaan Leevi murisi takapihan ovella ja kun en sielläkään hahmottanut mitään laitoin vain kaihtimet kiinni. Käytin koiratkin vielä pissalla ja ulkona oli ihan hiljaista. Aamulla kun heräsin takapihalta olikin aitaa kaadettu parista kohtaa eli joku oli käynyt pihalla. Mitään ei oltu viety, mutta kuka tuolla on käynyt ja miksi? Olisihan mun pitänyt eilen tajuta, että oikeesti siellä joku oli kun koirat niin oudosti käyttäytyivät 
|
| Allekirjoitus: |
http://leevuska.vuodatus.net/
Jokainen pesty koira pitää pyhänä velvollisuutenaan liata itsensä niin pian kuin mahdollista. -Clara Ortega-
Peppi 11/2006 & Leevi 12/2007 |
|
|
Hui kamala, mikä saa ihmiset käyttäytymään noin. Kaikenlaisia hiippareita vieläpä. Tuollaisissa tilanteissa on onni että kotona on koira.
|
| Allekirjoitus: |
Maailma on olemassa vain sinun silmissäsi - sinun käsityksessäsi siitä.
Voit tehdä sen niin suureksi tai pieneksi kuin haluat."
Albert Camus |
|
|
Niinpä. Karmii vain, että joku on voinut seisoskella tuossa pihalla ja tehdä ihan mitä vain. Toivon mukaan ei tule enää takaisin.
|
| Allekirjoitus: |
http://leevuska.vuodatus.net/
Jokainen pesty koira pitää pyhänä velvollisuutenaan liata itsensä niin pian kuin mahdollista. -Clara Ortega-
Peppi 11/2006 & Leevi 12/2007 |
|
|
susanna: Hui kamala, mikä saa ihmiset käyttäytymään noin. Kaikenlaisia hiippareita vieläpä. Tuollaisissa tilanteissa on onni että kotona on koira.
^Niimpä... ...ihme hiippareita....
|
| Allekirjoitus: |
Siru ja sen XXXL korvat |
|
|
Käytiin tänään jokkis kisoissa. Ensimmäisten auton mooottorien hurinat kyllä aina sykähdyttää koko ruummiissa. Sain poltettua kasvotkin, vaikka laitoin aurinkorasvaa ja aurinkoa ei pahemmin näkynyt.
Yllättävän paljon koiria raahataan mosiiin tapahtumiin. Pienten lasten korvat kyllä suojellaan, mutta koira tuodaan tapahtumaan. Moni läähätti ja tärisi pelosta. Ehkä joskus olisi parempi jättää karvakuono kotia. Omakin odotti kotona kiltisti...
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Hihii, nyt on "uusi" auto farmari Aatunen sai oma loossin siitä takatilasta. Herra vaan ei tainnut olla aivan yhtä innoissaan siitä; vinkuu takana välillä kun on niiiiiin pitkän matkan päässä meistä ja koirakalterin takana vielä. Mutta eiköhän se siihen totu ja huomaa et on kiva olla omaa tilaa, jossa pääsee paremmin pötköttelemäänkin.
|
| Allekirjoitus: |
"Labrott" Aatu 3/2006 |
|
|
Onnea uudesta autosta. 
|
| Allekirjoitus: |
Maailma on olemassa vain sinun silmissäsi - sinun käsityksessäsi siitä.
Voit tehdä sen niin suureksi tai pieneksi kuin haluat."
Albert Camus |
|
|
On sillä vaan niin mukava ajella Ei kuulu koko ajan jotain kolinaa ja räminää kuin aikaisemmin. Vähenee vähän tuo "road rage" kun on ns. rauhallisempi auto, heh.
|
| Allekirjoitus: |
"Labrott" Aatu 3/2006 |
|
|
Höpön, höpön, löpön... Mulla on niin tylsää täällä koulussa ja tää palstakin niin hiljainen. 
|
| Allekirjoitus: |
"Life sucks and then you fucking die, you know!" -Ozzy Osbourne-
<3 Spk/rtw/labukka Zera (03/03) ja löytökoira Mishka (11/03) <3 |
|
|
Mulla ois tekemistä vaikka kuinka, mutta kun ei jaksa alottaa...
|
| Allekirjoitus: |
Kisu, leonberg-pyreneittenmastiffi synt. 9/06 |
|
|
Meitsi surffaa vaan netissä ja oon ihan omissa maailmassani. Ei paljo jaksa seurata "opetusta". 
|
| Allekirjoitus: |
"Life sucks and then you fucking die, you know!" -Ozzy Osbourne-
<3 Spk/rtw/labukka Zera (03/03) ja löytökoira Mishka (11/03) <3 |
|
|
Heh, ootte samiksii Mullakin ois paljon tekemistä, mutten osaa tehdä..
|
| Allekirjoitus: |
-Tyttö joka unohti hengittää- |
|
|
Pakko purkaa ketutus jonnekin...pyydän jo anteeksi etukäteen...mut nyt kyrsii ja satasella. Eräällä nimeltämainitsemattomalla foorumilla meikä haukuttiin pystyyn, kun erehdyin mainitsemaan, että oon ottanut toisen koiran, vaikka Lola on vasta vajaat kaksi vuotta vanha. Ja mitä se perttana kellekkään kuuluu, millon mie otan toisen koiran. Ja sitten siellä viellä epäiltiin, että mie en osaa Lolaakaan hoitaa ja kouluttaa oikein...tana...että ottaa päähän. Yp voi hyvillä mielin poistaa tään viestin, mutkun oli pakko kirjottaa ees jonnekin. Kiitos kaikille teille täällä foorumilla, että ootte olemassa, teistä mie saan voimaa pahoinakin päivinä.
|
| Allekirjoitus: |
Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä ihmeessä rupea kyselemään kenenkään muun mielipidettä.
Lola *12.2.2007 tiibetinmastiffi/bordercollie
Poju *21.3.2008 länsisiperianlaika |
|
|
^Saako tiedustella, että millä foorumilla? Uteliaisuudesta vaan...
|
| Allekirjoitus: |
"Life sucks and then you fucking die, you know!" -Ozzy Osbourne-
<3 Spk/rtw/labukka Zera (03/03) ja löytökoira Mishka (11/03) <3 |
|
|
^Voisin hyvinkin kuvitella mikä foorumi on kyseessä.. Unohha borderstiffi, kaikki tietäväisten palstailijoiden puheet, niitä on niin moneksi. Monien elämän työ on v*ttuilla muille..
|
| Allekirjoitus: |
Sitä saa mitä tilaa. |
|
|
Kiitti kannustuksesta...oon jo unohtanu kyseisen foorumin, poistanut tunnukset ja lemmikkini sivustolta ja aion pysyä täällä ystävällisten, omilla aivoillaan ajattelevien ihmisten parissa. TwoDogs: Mie en tiedä, mikä tämän foorumin sääntö on, saako muita foorumeita dissata tai mainostaa, joten taitaa olla parempi, etten paljasta, mistä paikasta on kyse. Mutta, jos olet törmännyt kyseiseen paikkaan, luulen, että arvaat kyllä mistä on kyse. Anyways, miuta helpottaa nyt suunnattomasti, kun pääsin eroon tuosta besserwissereiden paratiisista.
|
| Allekirjoitus: |
Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä ihmeessä rupea kyselemään kenenkään muun mielipidettä.
Lola *12.2.2007 tiibetinmastiffi/bordercollie
Poju *21.3.2008 länsisiperianlaika |
|
|
Eipä tuo nyt aivan kivalta varmaan tuntunut Ennen pyöriskelin muillakin foorumeilla, mutta nyt olen oikeastaan vaan seurannut tätä. Tuntuu porukka olevan enemmän "samanhenkistä"... ja vaikka täälläkin sanotaan mielipiteitä -joskus hyvinkin suoraan, niin kukaan ei ole vissiin ottanut koskaan nokkiinsa tms? Onko se sitä kuuluisaa rakentavaa kritiikkiä
Vai onkohän nää vaan mun omia mielikuvia 
|
| Allekirjoitus: |
"Labrott" Aatu 3/2006 |