Foorumin etusivu Vastaa Tilastot Rekisteröidy Etsi Käyttäjälista

Sekarotuiset.net:in foorumi: Koirasisaruksia etsiville Entiset koirani Rocky 1999 tai 2000 ja Roope 2003-2005 noin

Kirjoittaja Viesti

Jouduin näistä koiristani aikoinaan luopumaan, eikä ole ollenkaan tietoa että ovatko edes elossa tai mitä heille kuuluu.

Rocky= maatilalta kotoisin, pystykorvannäköinen ja melkein seefferin kokoiseksi kasvanut.Rockyssä on useampaa rotua ja ainakin kultaista noutajaa sekä collieta.

Roope= kiltti ja kiva koira, josta lovuin kun asuin vielä Keravalla ja olisin uusilta omistajilta kuullut mielelläni aikoinaan kuulumisia mutta kaikki yhteystietonikin muuttuivat.Roope on vaaleanvärinen ja keskikokoinen.

Syntymäaikoija en muista tarkkaan, koska lapsia on tullut ja elämä oli tuolloin kiireistä.

Allekirjoitus:

Nyt kun muistelen tarkemmin, niin Rocky on syntynyt vuonna 1998 tai saattanut mennä vuoden 1999 puolelle ehkä kevääseen, Rockyn turkki oli keltainen ja silloin pentuna puolipystyt korvat ja selässä viiru.Silmistä näki että oli colliemaiset.

Roope oli vuonna 2005 meillä, Roopen kasvoissa oli valkoista.

Pentukuvia on kyllä kotonani kummastakin.

Allekirjoitus:
Vastauksesi

  • Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat lähettää foorumille viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.
Paikalla on: 1 vierasta ja 1 jäsentä (Jamesi) Eniten käyttäjiä paikalla: 84 (11 Maalis 2010 11:32)