Foorumin etusivu Vastaa Tilastot Rekisteröidy Etsi Käyttäjälista

Sekarotuiset.net:in foorumi: Pentukeskustelu Sisäsiisteys

Kirjoittaja Viesti

Eppu oppi sisäsiistiksi alle 4 kuukauden ikisenä. Meillä oli papereita lattialla, mutta eipä se hätä monestikkaan sattunut sille paperille, vaan viereen. Yleensä kiikutin Epun ulos aina, kun se heräsi, oli syönyt, juonut ja leikin jälkeen.
Sitten oli ongelma, kun lumi alkoi sulamaan keväällä ja Eppu ei suostunut tekemään tarpeitaan kuin lumelle
Mietittiin jo, että pitääkö alkaa pakastamaan lunta heh ...
No onneksi ei. Se oli pakko oppia, kun lunta ei yksin kertaisesti ollut ja hätä oli

Allekirjoitus: Elämän paras ystävä, ensimmäinen toivottamassa tervetulleeksi, ensimmäinen puolustamassa. - George Gordon, Lordi Byron

niin, eilen haettiin poika kotio!
Rockylla onkin jo melko hyvin homma käpälässä, tekee mielellään ulos tarpeensa, on jo reilusti useammin tehnyt tarpeensa ulos kuin sisälle! ja sisällä on yksi matto jolle tekee.
ja yhdet kakit tehnyt sisälle ja sekin oli yöllä, (mahottomalla vinkumisella varustettuna,) vaikka ennen nukkumaan menoa kävikin molemmat tarpeet toimmittamassa pihalle.
uskoisin että nopeasti oppii sisäsiistiksi, kunhan rakkokin alkaa varaamaan vähän enempi! :P

Allekirjoitus: Rakkaat serobit: Debi - Bordercolliemix & Rocky - e:Beauceron i:Saksanpaimenkoira

Seuraava kysymys narttukoirien omistajille:

Assu siis jo sisäsiisti, ikää 7kk ja nyt parina päivänä pissinyt sisälle, mm. taas sänkyyn peitolle. Voisiko tämä poikkeava käytös johtua siitä, jos koiralla on juoksut tulossa? Olen nimittäin ihmetellyt tätä käytöstä.. Assu ei pissi normaalia useammin kuitenkaan, enkä ole huomannut sen nuolevan alapäätään sen enempää kuin normaalistikaan, mutta ei tämä sisälle pissiminen kovin normaalilta vaikuta. Olenkin pähkäillyt, että oisiko tytöllä juoksut tulossa, jos hormonit pistää sekasin?? Vai täytyykö minun todeta koirani taantuneen ja olevan taas ei-sisäsiisti?

Allekirjoitus: Mitä elämä olisi ilman uskollisinta ystävää?

Meille Jeppe on tullut "aikuisena" joten oli jo sisäsiisti tullessaan

Allekirjoitus: Koiraa luotettavampaa ystävää saa hakea.

Meillä kävi Napun kanssa juuri eka juoksujen aikaan samanlainen notkahdus Mutta ei sitä kestänyt kovin kauaa, olisko ollut kuukauden päivät. Samoin meni edellisen tyttö- vainaan kanssa. Juuri ennen eka juoksuja alkoi tekemään sisälle.
En itte ole edes asiaa tarkemmin ajatellut, mutta hyvin tuntuis käyvän yhteen. Eli, jos kyse on samasta, niin jokin heittää osalla tytöistä hormoneissa nurin Napu on leikattu, mutta Nappi- tytöllä seuraavat juoksut tuli normaalisti ilman pissittelyjä
Tietenkin on hyvä seurata ettei ole pissitulehdusta tai vastaavaa..

Allekirjoitus: Ainoa, joka aina kotiin tultua ottaa sinut riemulla vastaan, on oma ikävöivä koirasi.

Olen kiinnittänyt normaalia enemmän huomiota Assun käyttäytymiseen näinä muutamana päivänä ja olen huomannut tytön olevan hiukan enemmän hellyydenkipeä kuin aikaisemmin. Jatkuvasti illalla vieressä oikein likellä. Olen seurannut myös muutenkin tota pissikäyttäytymistä, eikä vaikuttaisi ainakaan virtsatietulehdukselta (yksi aikaisempi kokemus, joten oireet Assusta osaa etsiä). Siis odottelemme josko juoksut vaikka alkaisivat.

Allekirjoitus: Mitä elämä olisi ilman uskollisinta ystävää?

meillä on nyt 4kk ja sisäsiisti. Vahinkoja sattuu mut niistä en sitten voi syyttää kuin itseäni kun jumitan tehtävien parissa koneella.

Yleensä yksinollessaankin on jaksanut pidätellä mutta tässä viime aikoina jostain syystä on pari kertaa keksitty pissiä olkkarin matolle samaan kohtaan kun on yksin ollut...mur.

Allekirjoitus: sakemanni-suursnautseri Wilma

Meijän Popi ei tee tarpeitaan pihalle, heti ko tullaan ulkoo nii pissii sisälle. (ulko-ovella on lehtiä mihin tekee päivällä tarpeet ku ollaan pois)

Allekirjoitus:

Lola on nyt 11 viikkoa vanha...eiku nuori...ja on oppinu jo sisäsiistiksi. Nätisti pyrkii ovella pienen haukun säestyksellä ulos tarpeilleen. Yöt nukkuu käymättä ulkona. Meillä ei opeteltu ollenkaan tekemään sisälle sanomalehtien päälle (niinkuin joskus neuvotaan) vaan johdonmukasesti leikin, ruuan ja nukkumisen jälkeen vietiin ulos. Jos sisälle joskus lirahti, siivottiin sotkut pois tekemättä asiasta minkäänlaista numeroa. Oon kyllä toisaalta satavarma, että jossain vaiheessa mekin törmäämme aiheeseen "protestipissi". Sen verran temperamenttinen tuo meidän neiti on.

Allekirjoitus: Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä ihmeessä rupea kyselemään kenenkään muun mielipidettä.
Lola *12.2.2007 tiibetinmastiffi/bordercollie
Poju *21.3.2008 länsisiperianlaika

Oma koira oli myös joskus 4kk ikäisenä täysin sisäsiisti.. Tai no, voiko mistään koirasta sanoa TÄYSIN sisäsiisti.. Kyllä kai kaikki tekevät pakosta sisälle jos on hirveä hätä, eikä omistajaa näy eikä kuulu...

Allekirjoitus: "Dogs are not our whole life, but they make our lives whole"

Toi mun neiti on nyt kohta 9.5 vkoinen ja välillä osaa ihan pyytää ulos mut toisinaan viel kävelee suoraan papereille tekemään. Yöt ollaan jo melkein "kuivia" (heh.. ihan ku lapsesta puhuis..) Kakkahädän kyllä ilmoittaa aina eikä ole tehnytkään ku kerran sisälle ja sekin aamuyöstä pari viikkoo sit.

Sit tähän liittyen, mut ei ihan samal taval ku tähän asti keskustelu menny. Eli onks kellään vinkkiä miten saa painomusteen tavan muovikokolattiamatosta?? Normaalipesulla en kaikkea ole saanut pois vaan on kohtia jotka ei lähde puhtaaks. Varmaan jollain lehdillä "ytympää" mustetta..

Allekirjoitus: joku on sanonut ettei onnea voi ostaa.. unohti varmaan koirat =)

Ootko kokeillut pyyhekumia? Sillä lähtee muovimatosta monenlaiset jäljet, tosin en oo painomusteeseen sitä koittanut.

Allekirjoitus: Kisu, leonberg-pyreneittenmastiffi synt. 9/06

Myös puhdasta pisaraa voisi kokeilla.. Sillä kun lähtee melkeinpä mikä vain.. Mutta jos ei muuta, niin jos lattia matossa on vaha päällä, niin vhaanpoisto ainetta ja uusi vaha päälle.. Melko iso töinen, mutta jos haluaa sen välttämässä pois, niin ei kai siinä mikään muu auta.

Allekirjoitus: "Dogs are not our whole life, but they make our lives whole"

Eli onks kellään vinkkiä miten saa painomusteen tavan muovikokolattiamatosta??

ootko kokeillu "ihmesientä"? ei varmaan lähe pois jos lattia ei ole vasta vahattu... muovimatto kun tahtoo imasta niin herkästi itteensä värin.

Allekirjoitus:

Heippa kaikille , meille tuli viikko sitten "koira vauva" ikää 8 viikkoa ja 5 päivää tänään.
Ja meillä ei ollut kuin ekana päivänä paperit lattialla. Pentu alkoi repimään niitä joten poistin ne. Ulkona käymme tosi usein, ja ei oo vahinkoja montaa tullut sisälle. Tänään jopa vikisi ite pihalle , olen tosi mielissäni.
Tosin menemme vauhdilla ulos kun neiti herää, syö tai leikkii vauhdikkaasti.Yöt sit nukutaan kun illalla myöhään käytämme vielä ulkona.

Allekirjoitus:

Täällä ollaan edistytty ton sisälle-tarpeiden-tekemisen kanssa! \o/ Sanomalehtiä on olkkarissa, mutta "tyhjillään" ne on ollu jo kauan! Vahinkoja on sattunu, mutta pidätyskyky on aika hyvä jo. Ei onneksi ole sisälle tehty asioita. ;)

Allekirjoitus:

Piuska, kokeile myös marseillesaippuaa, toisilta nimiltään: kissasaippua (etiketissä kissanpäänkuva), Le chat-saippua tai ihmesaippua. Sillä ainakin lähti tahra pois lattiasta. Sitä saa ainakin prismoista ja marketeista.

Allekirjoitus: Maailma on olemassa vain sinun silmissäsi - sinun käsityksessäsi siitä.
Voit tehdä sen niin suureksi tai pieneksi kuin haluat."

Albert Camus

Serkkuni valitteli, että hänen koiransa ei osaa pyytää pihalle kun sillä on hätä. Aloin sitten itsekin miettiä tätä ja tajusin, että Kikikään ei varsinaisesti pyydä pihalle (paitsi jos on oikein kova kakka hätä, sillon tökkii ja pitää kovaa meteliä), mutta muuten siitä vaan huomaa että se koittaa pidätellä. Elippä kysymys kuuluu että Pyytäkö koiranne pihalle vai huomaatko vain kun sillä on tarve päästä ulos?

Allekirjoitus: Kifu <3 Rosca <3 Jusu <3 Kiki

Mulla on nyt ollu pentu 3 päivää vasta, eikä ole ku 2 pisut tullu yöllä sisälle. Muuten kyllä tekee aina ulos. : )

Allekirjoitus: My dream will come true someday.

hennna: Elippä kysymys kuuluu että Pyytäkö koiranne pihalle vai huomaatko vain kun sillä on tarve päästä ulos?
Kumpikaan koira ei pyydä ulos. Hiiri ehkä joskus saattaa mennä takapihan ovelle norkoilemaan, mutta Kisu vaan tulee tuijottamaan silmiin, jos sillä on kova hätä. Yleensä kyllä ehditään käyttää, ennen kuin tuo tuijottelu alkaa.

Allekirjoitus: Kisu, leonberg-pyreneittenmastiffi synt. 9/06

Sysi ei pyydä ääntelemällä, vaan tulee luo kiehnäämään jos on kova hätä ja "johdattaa" minua ovelle. Eli siis menee ovelle ja tulee mun luo vink-vink -tyyliin. Nuoski pyysi haukkumalla, jos oli kova hätä, mutta senkään ei yleensä tarvinnut pyytää. Niillä on se ero, että Nuoski haukkuisi mielellään vaikka viisi päivää mieluummin kuin tekisi sisälle, Sysi taas herkemmin tekisi sisälle kuin nostaisi kamalan metakan. Onneksi kumpikin kestää kuitenkin väh. 12 tuntia pääsemättä ulos ja sen jälkeen se alkaisi olla jo eläinrääkkäystäkin.. En kiirehdi ulosviemisen kanssa, mutta en tahallaan laiminlyökään toisen pissatusta.. Mietin aina niin, että jos itsellä on kamala kusihätä niin yhtä usein pitäs koirakin viedä, myötätunnostakin ihan.

Allekirjoitus: -Tyttö joka unohti hengittää-

Meillä molemmat koirat pyytävät tismalleen samalla tavalla pihalle: yksi haukahdus ja kun menee ovelle, siellä seisoo koira nenä tiukasti kiinni ovessa. Tämähän on siis alunperin ollut Lolan tyyli, mutta kun pikkukaveri matkii Lolaa, niin tämäkin temppu on sitten hyvissä ajoin opittu. Tuolla aiemmin kerroin, että Lola oli sisäsiisti jo silloin 11 viikkosena ja tämä on pitänyt eli ei ensimmäistäkään pissiä sisälle sen jälkeen. Tuhdimpaa asiaahan Lola ei tehnyt sisälle silloin ihan pikkuisenakaan.

Allekirjoitus: Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä ihmeessä rupea kyselemään kenenkään muun mielipidettä.
Lola *12.2.2007 tiibetinmastiffi/bordercollie
Poju *21.3.2008 länsisiperianlaika

Meillä aluksi laitettiin paperit siihen kohti mihin ekat vahingot tuli (2kpl) ja Ralli oppi käymään niissä kohdissa vaikkei aina ihan paperille osunutkaan. Käytin joka kerta ulkona kun heräs ja söi tai näytti siltä että tulee pissa. Hieman myöhemmin otettiin toinen paperikasa poies ja pestiin paikka etikalla ettei haisis. Kaks kertaa se siihen vahingon teki. Nyt ollaan otettu toinenkin paperikasa poies kun pystytään seuraamaan koiraa, mutta kun tulee paljon tekemistä tai on yö laitetaan paperit ettei pissaa löydy joka paikasta ja näin ihmiset eivät astu vahingossa pissaan, kun koira osuu paperille. Kun käydään ulkona ei ole ongelmaa ettei se sinne voisi tehdä. Illasta tuntuu että pitäsi käydä ulkona puolen tunnin välein kun pentu juo niin paljon. Nyt yöllä pissimiset/kakkimiset on vähentyneet. Ralli on siis niin sisäsiisti kun sitä viihtii/ehtii käyttää ulkona.

Mikä on paras ajoitus antaa makupala kun tekee asiansa ulos? Välillä olen antanut kun tekee asiansa, mutta mietin että häiritseekö se koiraa ja jää hommat kesken. Olen kehunut kun se on tekemässä asiaansa ja antanut makupalan kun homma on valmis.

Allekirjoitus:

Mutteri pyysi periaatteessa alusta alkaen ulos, mutta sinne ulos ei vaan yksinkertaisesti ihan alussa ehtinyt ennen kuin pissa tuli Lehdet oli varuiksi lattialla. Käytettiin usein pihalla: aamulla, syömisen jälkeen yms yms.
Aina kun teki ulkona asiansa, sanottiin "pissa" ja kehuttiin. Nykyään jos on vähän kiire käyttää ulkona, niin riittää kun sanoo "pissa" niin koissu hoitaa heti homman

Allekirjoitus: karjalankarhukoira/saksanpaimenkoira/pystykorva/ja jotain muuta..

Voisin oikeastaan jo sano että meidän vili on sisäsiisti vaikkei se oo vielä edes ihan 3 kk vanha. Ei tee enää tarpeitaan sisälle ainakaan tarkoituksella. Vahinkoja vielä sattuu sillä sen pidättelykyky on vielä melko huono, mutta koko pissaa se ei ikinä päästä sisällä tulemaan vaan lammikot ovat yleensä todella pieniä, sitten vain kiireellä ulos ja sinne tehdään loput ! Eikä tollaisiakaan vahinkoja enään sattuisi jos se oppisi ilmoittamaan ajoissa että sillä on hätä, oven eteen se kyllä osaa mennä ajoissa odottamaan vaan ei se osaa antaa minkäänlaista äänimerkkiä, sitä saa koko ajan olla vahtaamassa että onko se ovella odottamassa . Yöllä se kyllä osaa ilmoittaa vinkumalla että nyt pitää päästä pihalle.
Olen jo uskaltanut laittaa mattojakin joihinkin huoneisiin, mutta eteisen lattia saa luvan vielä odottaa, sinne vahingot yleesä sattuvat. Sanomalehtiä en ole käyttänyt ollenkaan. Yöt sujuvat todella rauhallisesti, Vili nukkuu melkeinpä koko yön (n. 6-8 tuntia) ihan rauhassa ja jos sille sattuu hätä iskemään niin se osaa kyllä herättää että nyt lähdetään ulos. Harvemmin tarvitsee enään öisin herätä sen takia. Kellon soidessa sitten pää kolmantena jalkana koiran kanssa pihalle ! Nyt voin vaan toivoa ettei meille tule takapakkia tämän asian suhteen, ollaan jo niin hyvällä mallilla !

Allekirjoitus:

Tarzan: Illasta tuntuu että pitäsi käydä ulkona puolen tunnin välein kun pentu juo niin paljon.

muistan tuon saman meillä Camon pentuaikoina. se ei tuntunut koskaan päivällä juovan, eikä kyllä juonutkaan (paitti ulkona rapakoista ehkä)..mutta illalla/yöllä alkoi vesikuppikin kiinnostaa siihen malliin, että välillä mietin, onkohan toi nyt ihan terve (hei, mietin sitä välillä vieläkin!)

Meilä pidettiin sanomalehtiä eteisessä ulko-oven edessä. alkuun oli ehkä n. metri x metri paperia, ja siitä sitten pienennettiin sitämukaa kun alkoi osumaan hyvin kohdalleen.

Koskaan ei ole ulisemalla osannut pyytää ulos, aina tulee tuijottamaan/lyömään tassulla/alkaa ravaamaan/läähättää kun ois tarve mennä....sitten kun on noita juoksuisia narttuja lähistöllä ja jos vielä sattuu olemaan masu sekasin koiruudella, on mukavaa yrittää arvailla että koska on OIKEA hätä ja koska vaan vinkuvonku

Allekirjoitus: Camo - Partacollie/Pinseri/Rottweiler Mix. 18.7.06 - 15.2.2010

Meidän Ella (kääpiöpinseri) täyttää pian 7kk eikä vieläkään ole täysin sisäsiisti.... Tekee yöllä pissat lattialle, kun ei osaa pyytää ulos. Tai jos ei olla kotona niin silloin ilmestyy aina lätäkköjä. Jos laitan yöksi Ellan häkkiin, niin silloin jaksaa kyllä ihan rauhassa pidätellä aamuun saakka kunnes pääsee pihalle

Allekirjoitus: -Sipe s.2000 (nöffi-sakemanni-rotikka-labbis)
-Arttu s.29.03.2007 (husky-sakemanni-saksanseisoja)
-Ella s.26.07.2008 (kääpiöpinseri)

Hoopetille vinkiksi tuohon, että kun pitää pennulla ruoka-ajat niin on helpompi tuota kakkahätääkin arvioida. Eli ruoka-aikaan kuppi tarjolle n. 15-20 minuutiksi ja sen jälkeen nostetaan pois oli pentu syönyt tai ei. Nopsaan oppii että sillon kannattaa syödä kun kuppi on paikalla.
Helpottaa paljon tuohon sisäsiisteyden opettamiseen ja koirakin todennäköisesti alkaa syödä paremmin kun ei ole koko aikaa ruokaa tarjolla.

Allekirjoitus: Elvi-bordercollie-sheltti-vanhaenglanninlammaskoira s. 24.2.2009

Okei, jäi vaan tuosta sellainen kuva että tarkoitit ajallisesti. Eiköhän tuo ruokakin ala maistua kun vähän tottuu uuteen kotiin.

Allekirjoitus: Elvi-bordercollie-sheltti-vanhaenglanninlammaskoira s. 24.2.2009

Meillä Roope oli sisäsiisti siinä kolmen kuukauden ja viikon ikäsenä. ens syksynä luultavasti tulee pentu, niin pitää sitten miettiä mitenkä sen opettaa. laittaakko papereita vai ei..

Allekirjoitus:
Vastauksesi

  • Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat lähettää foorumille viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.
Paikalla on: 1 vierasta ja 1 jäsentä (Jemina) Eniten käyttäjiä paikalla: 84 (11 Maalis 2010 11:32)