| Kirjoittaja |
Viesti |
|
|
Meillä oli taas eilen kohtaus, miehen kanssa puhuttiin, että jos annosta nostaisi ½-1 tabulla ei kohtauksia varmanakaan tulisi. Oli tuokin sen verran pieni.
Meillä on ollut selän kanssa ongelmia, alkoivat sen tappelun jälkeen ;/ Pitää vissiin laittaa joku hieroja asialle. Muuten on vireä ja terve otus.
Ihanaa, se on kohta viikonloppu Vielä kun tän ja huomisen jaksaa raataa töissä niin saa yhden lepopäivän Huih ku ihanaa.
Ps meillä on ihan kesä Eilen partsin mittari näytti hehkeät + 19 astetta !!!
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
Voimia kaikille epileptikon (koirat) omistajille. Olen uusi täällä ja luin ketjua läpi ja jotenkin tuntuu että tukea saa tähän kamppailulajiin. Tänään meillä kaksi kohtausta, toinen aamuyöllä ja toinen ihan äsken. Suihku ja hieronta sekä rentouttaminen käynnissä.
Meidän potilaalla kohtaukset alkoivat viisi vuotiaana, eläinlääkäriin on otettu yhteyttä ja siellä todettiin ettei ole hätää jos kohtaukset on harvakseltaan. Ruokailu, säännöllisyys, virkeä elämä yms. esitettiin toipumislääkkeeksi.
Kohtaukset tulevat harvakseltaan, väli joskus kaksikin kuukautta, mutta merkillepantavaa on että niitä tulee kaksi joko aika peräkkäin kuten nyt, tai sitten päivän kahden viiveellä. Sitten taas pitempi tauko. Eli ei vielä lääkitystä mutta kauheaa on katsella kun koiraparka rimpuilee kuin kuolinkouristuksissa.
Voi olla ettei kantti kestä pitemmän päälle vaan tulee se lääkitys/kokeiden ynnä muun otto ajankohtaiseksi. Lääkärin mukaan voi olla ohimenevääkin sorttia (puhelin diagnoosi) mutta mene ja tiedä. Aktiviteettiä ei puutu ja ruokakin on aika kohdillaan.
Kiitos tuestanne.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Ei auttanut muu kuin viedä lääkäriin ja ottaa kokeet. Kohtauksia tuli 7 vuorokaudessa kahden kuukauden tauon jälkeen. Lääkitys alkoi ja heti ensimmäisen pillerin jälkeen ei ole oireiluja ilmennyt. Vähän on potilas väsyneen oloinen mutta jaksoi 10 lenkin tänään hienosti ja terveen näköinen on.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Meidän Santtu ei sitten ole ainut, jolla on kohtauksia paljon sitten kun niitä tulee. viimeksi kuukausi sitten, kun kohtauksia oli, ne kestivät reilun vuorokauden ja niitä tuli ainakin 20. Ja tuolloin oli voisiki sanoa helpoin kohtaussarja kuukausiin, kun kohtauksissa oli yllättäen jopa tuntien välejä, kun joskus niitä tulee ihan solkenaan.
Koittakaa jaksaa taudin kanssa. Ei se ole aina helppoa, ja itseltä on usko meinannut loppu apariinkin otteeseen, kun kohtauksia on vian tullut ja tullut, mutta aina on tähän saakka selvitty ja santtu sairastui kuitenkin puolitoista vuotiaana ja täyttää vähän yli kuukauden päästä kolme.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Meillä oli myös viime vuonna pari kertaa, jolloin kohtauksia tuli ja tuli ja minä itkin ja valvoin.
Nyt ovatten onneksi **koputtaa puuta** rauhoittuneet.
Kamalaa katseltavaahan se on, totta. Itseäni järkytti kaikkein eniten kuitenkin se ensimmäinen kohtaus ja se ääni. Huudot ovat onneksi loppuneet.
Täällä Roo poika oli lenkkeillyt sunnuntaina itsekseen ulkona, oli jäänyt ovi auki ja poika painellut pihalle. No selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä ja koirakin palasi vammoitta ja kutsusta Mutta säikäytti tuo sen verran, että nyt ollaan molemmat kauhean tarkkoina oven kanssa. Koira itse oli varsin tyytyväinen tekoonsa
Perjantaina pesen tuon hurttimuksen, sen turkki on taas ihan mömmöinen IUH! Ja huomenna pitää muistaa hakea matokuuri. Ja ruokaa.
Mutta voimia teille kaikille ja nauttikaahan noista upeista ilmoista ja rakkaista koiristanne!
Terkuin Jenna, Roo ja + 12 lämmin aamu <3
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
Voi me keksittiin Santun kanssa tänään aivan ihana paikka, nimittäin entinen jääkiekkokaukalo vanhan koulun pihassa, jossa voi pitää koiraa irti ja antaa sen juosta rauhassa. Lisäksi sitä käyttää yksi ratsastaja ja siellä on estekalustoa, jota vähän käytin santullekin hypytykseen 
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Voi vitsi kun kuulostaa hyvältä! Munkin pitäis alkaa vetää ton kanssa niitä mäkitreenejä ennekuin tulee tappokuumat kelit.. Onneks on koko pitkä kesäloma, niin voi sitten öisin lenkkeillä <3
Kunhan noi pyykit tulloopi koneestalähdetään iltalenkille. Koiralla ja mulla ihan kauheasti energiaa
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
ärh! Viime yönä taas yksi kohtaus. Enteilee ritysti taas sairastelun alkua. Eikä edellisestä ole kuin reilu kuukausi
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Meillä on mennyt lääkityksen aloittamisen jälkeen oikein kivasti. Koira on pirteä ja hyvävointinen, jollain tapaa myös sen kokonaiskäytös on mennyt parempaan suuntaan ja se osoittaa myös lääkkeen otossa kiitollisuutta ja intoa olla hoidossa mukana.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
voi kun meidänkin santulla lääkkeet toimisivat noin hyvin.. Tällä hetkellä syö 8 tablettia päivässä, ja se pitää kohtaukset poissa n. kuukauden-kaksi kerrallaan.. Sitten seuraa aina päivän parin kohtaus sarja...
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Meilläkin taas tuossa viikko sitten? tuli kunnon kolmen kopla taas kylään
Huoh.. Joka kerta se säikäyttää ja murtaa palan mun sydäntä..
saamari,. ja meillä mennään 4 tabua pvässä.. jospa se ois aika taas nostaa
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
Taas viime yönä yks kohtaus... Ensi yötä taas jännitetään, alkaako silloin tauti kunnolla taas. Kummasti se on kyllä taas muuttanut olemustaan, kun tulee tällaisia yksittäisiä kohtauksia... Ihme homma.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Roo on alkanut ulvomaan. Menin suihkuun tänään niin se ulvoi täällä oikein komeasti. Avasin suihkun oven ja karjuin "turpa kiinni rakki!" Se vaan möllötti tuossa ja katsoi mua tooosi v:mäisesti.
Sitten se on alkanut lenkeillä itkeä _kaikkien_ koirien perään. Oli ne kaukana tai lähellä.
Ei syö.
Se myös pitää kauheaa meteliä kun poistumme kotoa.
No nyt hankin jälleen dapin.
Ensin tilttasi kissa. Se kieri ympäri lattiaa, naukui ja kehräsi. Jotenkin friikkiä.
Sitten tilttasi koira. Se alkoi astua mua. Piti ottaa ihan kunnolla kurkusta kiinni ja paiskata kauemmas kirosanoja heitellen.
Mutta eipä jäänyt oven taa itkemään kun menin tupakalle.
ja sain sen huijattua syömään tunkemalla jauhelihaa nappujen joukkoon.
Tää on oikeesti melko spookya menoa tällähetkellä.
Onneks nyt tulee kesäloma-rahat niin saadaan noi pallit pois
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
Toivottavasti teidän koiruli rauhoittuu vähän kun pääsee lääkärin pakeille. santtukin tekee noita ruoka lakkoja. Saattaa sekin johtua toki tuostakin, että on niin kauhea juoksu päällä.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Jes!
Hain roolle taas säkin proforkkua ja nyt se menee alas kuin ei mitään. Ihan ruoka siinä mielessä, että ainakin meillä tarttuu koiraan ja huono juuri siinä, että annosten kanssa on oltava tosi tarkkana
Pakkasessa on kilon pötkö aktiivi-puhtiakin. en ole vaan jaksanut sulattaa.
Mein poika voi aika jees.
Kuis teillä?
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
Kiva kuulla että teilläkin on poika hyvässä kunnossa. Meillä sairasteltiin kohtauksia tuossa viikko sitten, mutta nyt on kaikki taas hyvin, paitsi että kuumuus kiusaa. Toivottavasti ei stressaa poikaa liikaa tuo helle kuitenkaan. Ja hyttyset syö. Pitäisi keksiä joku hajuton hyttyskarkote
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Juu tää kuumuus ottaa rokillakin aika koville. Tehdään pieniä pikapissatuksia useasti tuossa varjossa, mutta siltikin on kuuma. Vatsaa kastelen useasti ja vettä tarjoilen kokoajan kylmänä.
Yleensä kunnon lenkki vedetään siinä 21-22 maissa, ei oo niin kuuma kummallakaan.
Mie nautin kyllä näistä ilmoistA täysin rinnoin.
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
Meillä oli viikonloppuna santulla kaveri. Olin poikaystäväni siskon häissä tampereella, ja poikaystävän cavalierkingcharlesin spanieli eppu oli sitten meillä vanhempien hoidossa, kun mistään ei meinannut hoitopaikkaa löytyä. Vähän kyllä arvelutti, että kuiinkahan pahasti santtu stressaantuu vieraasta koirasta, mutta ilmeisesti taisi pikemminkin pitää uudesta tuttavuudesta, kunhan pikkuinen tajusi pysyä poissa santun ruoka-apajilta ja ruokapöydän ympäriltä kun santtu on kerjäämässä (Kyllä, se omaa tämän pahan tavan, jota siltä ei enää saa pois, eikä henno kieltääkään ) Tässähän voisi pian miettiä toisen koiran hankintaa 
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Huomenna me tavataan pipsa<3
Roki tykkää pennuista, joten toivottavasti meillä on mukavaa.
Meilläkin mies taas alkanut haaveilla siitä kultsusta, mutta ehkäpä vuoden puolentoista päästä... Kun hankitaan oma talo<3
Meille on syntynyt Rokin kanssa se niin paljon puhuttu yhteys. Tälläistä en ole ikinä ennen koiran kanssa kokenut ja mun pieni sydän on pakahtua tästä onnen tunteesta. VAU! Me ikäänkuin osataan lukea toisiamme täysin, pieni ele kertoo tulevan, pieni sana tai katse riittää.. Jaaaaw... Mahtavaa
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
Yksi epilepsia koira ilmoittautuu! Nimi on Cujo, ikä 14-15, husky/sakemanni mix.
Vanhemmalle koiralle puhkesi eilen epilepsia. Siinä kahden kolmen aikaan tuli eka grande kohtaus. Säikäytti meidät ja koiran pahanpäiväisesti.
Lähin ell päivystys vain 35 kilsan päässä eikä voinut lähteä koiraa sinne ajamaan. Lähin apteekki puolet kauempana. Pienempiä kohtauksia meinasi tulla muutama illan ja yön mittaan, mutta valppaus oli malttia. Kun koira alkoi näyttää siltä, että nyt iskee niin aktivointi, ellei poistanut, niin siirsi sitä.
About 18 tuntia ensimmäisestä kohtauksesta ja sen jälkeen tullut 3 vielä. Koirakin ottanut rennommin nuo muut. Ei enää niin hädissään.
Lääkkeet saa n. Klo 10 ja siitä alkaakin loppuelämän lääkitys. Toivottavasti koira vastaa nopeasti lääkkeisiin, kun on tämä rasittavaa.
Enää ei kohtaus pelota kun tietää mitä se on ja neljän ell kanssa puhunut jo (eri mielipiteitä pitää saada). Ensin kokeillaan lääkitys, jos alkaa toimia. Vielä ei siis hätää lääkäriin.
Väsyttää valvotun, pelottavan ja epätietoisen yön jälkeen.
Toivottavasti tämä tästä!
|
| Allekirjoitus: |
Cujo, sakemanni/husky + Tarmo, venäläinen rescue-terrieri-mix |
|
|
Mitäpä kuuluu muille epileptikoille? Täällä vaihteeksi ollut ihan hyvässä kunnossa pari kuukautta- Mitä nyt Allergia vaivaa ja kutisee
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Meillä oli ja ongelmaa barbivetin saannissa, eläinlääkäri maksamatta (rahat vähissä) ja ei uusinut reseptiä ennen kun oli maksut maksettu. Nyt maksettu ja taas uusi resepti sekä lääkkeet ja eteenpäin mennään.
Alkaa tuntua siltä, että eläintenhoito on elitistisen kansanosan hommaa, köyhän on turha omistaa eläimiä kun maksaa maltaita (satoja euroja) eläinlääkärin kulut vuodessa. Perus "eduilla" näitä on turha yrittää hoitaa.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Äläpä muuta sano noista hinnoista. Ovat kyllä sikamaisen törkeitä. Meillä onneksi eläinlääkäri on alkanut antamaan pelkästään lääkeet kohtaus sarjojen yhteydessä. Ja reseptinkin saa aina uusittua puhelimessa (paitsi kun pitää tarkistaa veriarvoja välillä).
Sen olen santun kanssa päättänyt, että ikinä en enää jätä koiraa vakuuttamatta. Ei sitä ennen osannut ajatella, mihin sitä vakuutusta tarttisi, ennen kuin sattui tämä sairasteleva yksilö kohdalle.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Kaikken törkeintä minusta on kunnallisen eläinlääkäri järjestelmän alasajo. Yksityinen sektori pitää yksityisen hintoja ja niitä ei korvaa mikään taho, ei eden toimeentulotuki. Eli varattoman kannattaa ostaa vain pehmoeläimiä.
Kunnallinen eläinlääkäri rokotti ja teki perusjutut koirille ja kissoille muutamilla kympeillä markkaikana, yksityisellä nykyisin ne ovat muutamia satasia euroissa. Kollikissan kastraatio satasen, kannattaa ottaa kivet kouraan, ei se kirpase kun kerran.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
ite en ole kauheasti huomannut eroa kunnallisen ja yksityisen hinnoissa, laadussa kylläkin. Toki tilanne saattaa olla eri täällä maaseudulla. hinnat molemmilla yhtä kirpaisevat kun enemmän joutuu hoitaa. Tosin tämä meidän "yksityinen eläinlääkärimme" toimii myös erään kunnan eläinlääkärinä, että taksat saattavat olla jopa samat. Oman kunnan eläinlääkärille en vie eläimiäni enää ikinä. Ei ottanut kuuleviin korviinsa santun allergia epäilyä, eikä epilepsiaa. Erittäin pettynyt olen siihen palveluun kyllä. kun taas oma lääkärimme on hoitanut santtua usein iltamyöhälläkin nurisematta, ja allergiakin löytyi heti.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Nämä kunnalliset alkaa kuntien rahapulassa keskittyä vain tuotantoeläimiin, kun tää lemmikkieläin on "luksusta".
|
| Allekirjoitus: |
Koiran paras ystävä on hyvin opetettu emäntä. |
|
|
No niin
Ellilässä meni hyvin. Poika on terve kaikinpuolin.
Epilepsialääkitys vaihtui pheno.... ja kalium.... johonkin (en jaksa juosta nyt tsekkaamaan nimiä ) ja olen iloinen siitä. Lääkitys aloitetaan uskoakseni perjantaina kun nuo barbit loppuvat.
Koira joutuu kyllä lihotuskuurille, painoa oli 10 tunnin paaston jälkeen 25,5kg.
Ei kai meillä muuta, omistaja on todella väsynyt.. liian rankkaa töissä..
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
Kaliumbromidi Santtukin söi sitä jonkin aikaa, mutta vei mahan niin huonoonkuntoon, ettei poika syönyt enää mitään, niin lopetetiin koko liemen anto.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
hei santtunen, miten annoitte tuon kalinmbromidin? Voisiko sen sekoittaa ruokaan? Kun se olisi helpoin tapa antaa, tuolla löllöposkella kun tuppaa suusta valumaan ulos kaikki
Nyt nostetun barbin vaikutuksissa on tapahtunut: koira on päivisin virkeä, kuin duracelljänö, nukkuu yöt kuin tukki ja kuorsaa. Ruokahalu on pohjaton.. Mutta barbit loppuivat eilen ja nyt ois tuo uusi lääkitys aloitettava.. mutta kun entiedä kuinka toimia kaliumin kanssa.
Mies sen haki eikä puupäänä tajunnut kysyä 
|
| Allekirjoitus: |
"RooRoo on ykkönen" |
|
|
me sekoitettiin ruokaan. tarkemmin sanottuna kissanruokaan. santtu tosin oli silloin niin nirso ja huonolla ruokahalulla että se oli ainut minkä kanssa kelpasi
|
| Allekirjoitus: |
|