Foorumin etusivu Vastaa Tilastot Rekisteröidy Etsi Käyttäjälista

Sekarotuiset.net:in foorumi: Harrastukset Verijälki

Kirjoittaja Viesti

Alkoi kiinnostamaan nyt kovastikin tuo jälkitouhu näitä lukiessa. Kun ei kuulosta edes kovin hankalalta.

Tarttee vissiin lähteä tarpeiden hankintaan ja katsoa mitä koissu tykkää. Luulisin että kovastikin

Allekirjoitus: "Labrott" Aatu 3/2006
- Koira on hymy ja heiluva häntä. Se mitä on niiden välissä, ei ole niin oleellista. -

Tarkistin vielä varalta kasvattajan kannan tuohon verijälkitouhuun, kun olin laikajärjestön keskusteluja seuratessa huomannut, että osa metsästäjistä vastustaa erittäin jyrkästi tuota touhua. Onneksi meidän tulevan nappulan kasvattaja oli sitä mieltä (on muuten henkeen ja vereen metsämies), että se on hyvä harrastus. Ja etenkin meidän tapauksessa sopiva, kun emme itse metsästä. Suositteli kuitenkin, että annettaisiin ensin poitsun haukkua elävää hirveä ennen verijälkiharrastuksen aloittamista. Mutta elävää hirveä ei sitten taas uskalla ihan pienenä päästää haukkumaan, kun on vaarana tallautua hirven jalkoihin, joten aloittelemme jälkeä sitten vasta "isona". Jotain pieniä jälkiharjoituksia voidaan harjoitella riistan hajulla ilman verta. Tuo verijälkihän kuitenkin perustuu haavoittuneen riistan jäljittämiseen ja on ihan hyvä oppia haukkumaan haavoittumatonta ensin.

Allekirjoitus: Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä ihmeessä rupea kyselemään kenenkään muun mielipidettä.
Lola *12.2.2007 tiibetinmastiffi/bordercollie
Poju *21.3.2008 länsisiperianlaika

Minä onnistuin ilmottautumaan jälkikurssille ton rakkaan rakin kanssa siellä käydään läpí ihmis-, veri- ja koirajälki. Viimekesänä tehtiin pari kertaa ihmisjälkeä sen kanssa mutta verijälki kiinnostaisi eniten.

Syy miksi metsästäjät suhtautuu nuivasti verijäljen tekoon on se että haju karkottaa riistaeläimet. Tai siis näin mä olen antanut itseni ymmärtää.

Allekirjoitus:

Täälläkin kiinnostuttiin eli kai sitä on kokeiltava Vaikuttaisi ainakin sellaiselta, että osaisin ja toivottavasti koirakin tykkäisi. Saisi mukavaa touhuilua tuon isomman kanssa.

Allekirjoitus: http://leevuska.vuodatus.net/
Jokainen pesty koira pitää pyhänä velvollisuutenaan liata itsensä niin pian kuin mahdollista. -Clara Ortega-
Peppi 11/2006 & Leevi 12/2007

Verijälkeä ajellaan mekin aina silloin tällöin. Viikon alussa vedettiin taas pitkästä aikaa tuohon lähimetsään jälki ja jälleenkerran loistavasti meni!

Allekirjoitus:
Vastauksesi

  • Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat lähettää foorumille viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.
Paikalla on: 1 vierasta ja 0 jäsentä Eniten käyttäjiä paikalla: 84 (11 Maalis 2010 11:32)