| Kirjoittaja |
Viesti |
|
|
Nyt tarttis hyviä neuvoja koiran yksinoloon. En tiedä onko eroahdistusta vai liika energian purkamista. Melkein joka kerta kun tulen kotiin niin aina on jotain pahaa tehty..Yleensä takit ja henkarit vedetty alas ja viime kerralla takista syöty toppaukset sisältä...=/ Toki nykyään on otettu henkarit ja takit pois ettei enää niitä saa. Sitten jos pöydälle on jäänyt jotain niin ne on yleensä vedetty alas ja syötynä. Eli loppupeleissä kaikki mihin ylettyy niin ne on lattialla ja rikki tai järsittynä. Mattoihin ei vielä ole koskenut,mutta vanhalla asunolla kävi sohvan kimppuun ja tällä hetkellä on uusi sohva ja pelkään että se saa pian kyytiä.
Kaiken maailman leluja sille jätetään ja luitaki yleensä. Luut kyllä kelpaavat mutta syöminen loppuu ainaki hetkellisesti kun se huomaa että minä laitan takkia päälle ja olen lähdössä. Tällöin koira alkaa parveilla ovella ja yleensä menee oven eteen makaamaan. Onko toi Kongi kuinka kestävä? Koira meinaan tykkää tosi paljon kumileluista mutta kun ne eivät kestä yleensä kun vain 5min ja sitten ne on pieninä paloina..
Ennen yksin jättämistä eli yleensä aamuisin, käydään lenkillä. Ei millään hirveän pitkällä mutta kumminkin. Pitäisikö ottaa aamusta kunnon lenkki että koira väsähtäisi? Jossain palstalla vain meinattiin että jos käy kunnon lenkillä niin koiralle jää ne energiat päälle..?
Tällä hetkellä käyn koulusta joka päivä katsomassa koiraa noin 2-3tunnin välein mutta joulun jälkeen alkaa itselläni työharjoittelu ja sieltä en pääse koiraa katsomaan ja päivät voivat venyä 6-8tuntiin..
Olen harkinnut koiran jättämistä pihalle naruun vaikka asunki rivitalossa mutta takapihalla olisi tilaa kopille ja narulle..Keinot alkaa olla aika lopussa enkä halua että koira ihan kaikkea tuhoaa..
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Ainakin ne kunnon kongit on tosi kestäviä. Onko jotku tehty autonrenkaiden kumista, jos en ihan väärin muista. Ne tokmannin "halppis kongit" ei varmasti kauaa kestä, mutta ne hyvälaatuiset kestää (ainakin uskon näin) sinne sisälle jotain pikku nameja, joita se ei saa helposti ulos, siinä touhuamista riittää suosittelen, että ainakin kokeilet.. meidänkin(porukoiden) staffimummo tykkää tosi paljon touhuta sen kanssa, vaikka välillä hermostuukin, kun ei napua ulos saa. Ja tiedettävästi silläkään ei yleensä niiden tavallisten kumilelujen rikkomisessa nokka kauaa tuhise. 
|
| Allekirjoitus: |
Sitä saa mitä tilaa. |
|
|
Toi Kongi vaikuttaa kyllä tosi vahvaa tekoa olevalta, mutta tiedän yhden terrierin joka kyllä varmasti sais tonkin palasiksi... Voithan ostaa sen ja antaa sen ekan kerran sun läsnäollessa? Mä olen laittanut nyt täytteeksi maksalaatikkoa ja survonut sen oikein tiukkaan sinne, että riittää hyvin tekemistä. Meillä maton vaihtaminen auttoi, kerran oli myllännyt sen, mutta ei ole pureskellut.
Onko teillä mahdollisuus rajoittaa koiran tilaa yksin ollessa? Meillä Musja ei pääse makuuhuoneeseen, olohuoneeseen, eikä kylppäriin.
Tosta lenkittämisestä en osaa sanoa, me käydään välillä pitemmällä, välillä vaan tuo lyhyt pissalenkki ennen yksin jäämistä.
Mä nyt en ole mikään maailman paras neuvomaan, kun itse olen paininut vähän samojen (onneksi kuitenkin aika vähäisten) ongelmien kanssa. Mutta jos se sun takin päälle laittaminen jo hermostuttaa koiraa, niin kannattaisko kokeilla pukea sitä takkia muuten vaan päälle? Laitat takin, mutta et lähdekään, vaan menet vaikka katsomaan telkkaria ja jonkun ajan päästä viet takin pois. Välillä lähdetkin ulos ilman takkia? Me aina ovelta hihkaistaan Musjalle sama juttu "Musja jää kotiin", niin siihen tulee se rutiini ja se tietää, että tullaan takaisin. Näin ainakin oletetaan Meillä on myös käytössä huomioimattomuus kotonta lähdettäessä ja sinne palatessa. Vasta kun Musja on asettunut ja maanut n. 5 min, se kutsutaan luokse ja sitä tervehditään. Tuo on ainakin tuottanut tulosta, enää ei vöyhötä kauheasti kotiin tullessa ja asettuu nopeasti.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Ennen lähtöä piilotan nurkkiin herkkupaloja, heitän maitotölkin jonka sisällä ylläreitä, pari puruluuta ja radion päälle. Täällä tulee muuten huikattua ovelta, "etsi" ja "Roosa odottaa nätisti." 
|
| Allekirjoitus: |
Maailma on olemassa vain sinun silmissäsi - sinun käsityksessäsi siitä.
Voit tehdä sen niin suureksi tai pieneksi kuin haluat."
Albert Camus |
|
|
Juu olisin varmaan jo ostanu 100 kongia mutta ku ne maksaa ihan sairaan paljon.! Ja sitte jos ne ei kestä niin ottaa aika paljon päähän mutta moni niitä on kyl kehunut että ehkä mä sit raaskin ainaki kokeilla.
Ei ole mahdollista rajoittaa tilaa tai makuuhuoneeseen ei pääse mutta muuten pääsee liikkumaan ihan vapaasti. Harkitsin jo pesuhuoneeseen telkeämistä mutta sielä on lattialämmitys niin vois pojan tulla vähä liian kuuma.
Radion oon nytte jättänyt päälle joka kerta kun olen lähtenyt, mutta voisin tosiaan kokeilla tota takin laittamista päälle muulloinki kun vain sillon kun olen lähdössä pihalle.
Tänään koitin ensimmäistä kertaa sitä etten huomio koiraa laisinkaan ennen kun lähden eli puoli tuntia ennen lähtöä en enää puhunut tai katsonut päälle. Jossain vain luki että siitä on hyötyä? Sitten kun tullaan kotiin niin ei huomioida mitenkään ennen kun on rauhoittunut, tähän voi mennä jopa 15min. Tällöin kyllä kaikki lelut kiinnostaa ja niitä sitten kuljetellaan suus ja revitään ja riepotellaan. Miksei se voi leikkiä niillä sillon ku ollaan pois?!?!?
Voisin koittaa tota namienki piilottelua ympäri asuntoa vaikka asunto ei mikää hirveen suuri o niin kai sitä jotain paikkoja voi löytyä.
Mutta huomenna sitte sen kongin osto..Katotaan meneekö rahat ihan turhaan..=/
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Ei ne kongit mun mielestä mitenkään kauhean kalliita ole? Mulla ainakin menee rahaa turhempaankin Tuolta URL näkee vähän hintoja. Meilläkin on aina radio päällä tytön ollessa yksin.
Toi huomioimattomuus on meillä ainakin toiminut. Aikaisemmin kesti aika kauan ennen kuin koira malttoi asettua, mutta nykyään asettuu melkein samantien, kun tietää ettei saa sillä vöyhöttämisellä mitään huomiota.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Juu kyl mullaki menee rahaa paljon kaikkeen turhaan ja toi ei kyl o turha juttu jos vain toimii..Mutta varmaan ostan ton suurimman ja hintaa päälle 20€ ja sit jos koira saa sen 5min rikki niin kyl se sit on ollu aika kallis "lelu".. Ja ottaa päähän..Mutta tänään nyt sit käyn kattoos jos tos paikallises eläinkaupas olis niitä. 
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Mä en ainakaa koiraa lenkillä lähe käyttää ennen kun lähen kotoo...Pihal käydään vaan pissil ym. ja sit äkkiä sisälle, hemi nimittäin ainakin kiihtyy lenkillä niin paljon et pitäis sisälläkin viel leikkiä ja tekee sen kotoo lähdön vaikeemmaks..Mä oon muuton jälkeen vahtinu koiran tekemisiä tietokoneen avulla ja ennen lähtöö en puhu sille, namin/luun saa vasta juuri ennenkun poistun ulko-ovesta, tila on rajattu..Niillä meillä on selvitty!Rutiinit vallankin on tärkeet meillä, sen eron huomaa het jos esim. lähtee kiireessä, sillon meillä huudetaan perään! Pitää olla tietty rauhallisuus ja tietty ajoitus kaikelle, radioo pidin aikasemmin päällä mut nyt kun koneella oon tota vahtinu niin en oo sitä päälle laittanu ettei ohjelma räjähdä huutaa sen radion metelin takia..Ja dappi on rauhottanu myös sitä touhua meillä...
|
| Allekirjoitus: |
Tahdon olla siellä missä tapahtuu ja jos ei tapahdu, järjestetään! :D |
|
|
Meillä meni taas vähän aikaa hyvin, nyt tuli vaihteeksi takapakkia. Eilen oli 8 tuntia ongelmitta yksin, ulkoeteisen kuramaton oli vaan kantanut peremmälle, mutta muuta ei ollut tehnyt. Tänään oli 5 tuntia yksin ja kun tulin kotiin, niin mua odotti täällä kiva näky. Jokapuolella oli jotain valkoista pehmustetta silputtuna. Ensijärkytyksestä kun selvisin ja tulin peremmälle katsomaan, ni sehän oli se keittiöntuolin pehmuste mikä oli saanut kyytiä. Eli näytti pahemmalta, mitä oikeasti olikaan. Eilen tyttö ei päässyt ollenkaan pidemmälle lenkille, joten ihan mun omaa vikaahan tää on, ainakin luulen että toi tuhoaminen johtui liiasta energamäärästä.
En muuten tiedä onko sattumaa vai ei, mutta yleensä jos mies lähtee ennen mua töihin, niin täällä tuskin on mitään tuhottu, mutta jos minä lähden ensin, tai lähdetään samaan aikaan, ni suuremmalla todennäköisyydellä on jotain tehty. Siis toi voi olla ihan puhdasta sattumaakin kyllä.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
^Ei välttämättä, työkaverin koiralla on sama homma ja sitä on oikein tieten tahtoen testailtu et mitä tapahtuu jos se ns. järjestys muuttuu!Eli kyllä noinkin pieneltä tuntuva asia voi vaikuttaa paljonkin!
|
| Allekirjoitus: |
Tahdon olla siellä missä tapahtuu ja jos ei tapahdu, järjestetään! :D |
|
|
Jonna, miten kävi kongin kanssa?
Meillä TAAS takapakkia. Tänään tyttö oli ensin neljä tuntia ongelmitta yksin, nyt illalla jäi vielä pariksi tunniksi kun lähdettiin asioille. Äsken kun tultiin takaisin, niin huomattiin, että eteisen lattialistaa oli järsitty. Ihan vähän vain, mutta silti. Meinaan nyt kokeilla sekottaa valkopippuria veteen ja sivellä sillä listat. Alkaa vähän hajottamaan, kun tuntuu että tilanne vaan huonontuu koko ajan 
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Jos tuntuu ettei valkopippuri auta, niin kokeiles cayennepippuria, toimii varmasti!Se on niin pahaa et aika epeli on et sitä nassuunsa vetää.. Toivottavasti teillä tilanne rauhottuis ilman suurempia tuhoja, kaverin koira just viikko sit söi kämpästä osan lattian muovimatosta...
|
| Allekirjoitus: |
Tahdon olla siellä missä tapahtuu ja jos ei tapahdu, järjestetään! :D |
|
|
Kiva, kiva... Pitäis miettiä miten sais puututtua itse ongelmaan, eikä vain noihin "oireisiin". Nyttekin oli saanut juoksennella vapaana ja jätin konginkin, mutta silti oli pitänyt järsiä... :/
Cayennepippuri kuulostaa kyllä hyvälle 
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Joo mä käytin hemille sitä kun se pentuna järsi kenkätelinettä ja varasti pari kertaa leivän pöydältä, tein jekun ja laitoin leivän päälle sitä, koira otti leivän pöydältä, maisto, irvisti eikä sen jälkeen ottanu pöydiltä mitään ja sama päti siihen telineeseen, pari kertaa maisteli ja jätti rauhaan..
Ymmärrän kyl sen että toi tilanne ottaa päähän, vanha koira aikoinaan söi meiltä yhden seinän niin että hirret loisti...
|
| Allekirjoitus: |
Tahdon olla siellä missä tapahtuu ja jos ei tapahdu, järjestetään! :D |
|
|
Ovatko nämä kaikki pahojaan tekevät koirat muuten perheen ainoita koiria ? Vanhempien koiralla on joskus taipumusta käydä mullaamassa sänky ympäri ( jos ei pääse sängylle kaivaa sohvaa) yksin ollessaan. Ei aina mutta silloin tällöin. Se ei kuitenkaan koske mihinkään silloin kun Manna on siellä hoidossa eli sillä on seuraa. Kaikki koirat eivät vain valitettavasti halua olla yksin. Toiset taas nauttivat omasta rauhasta.
Sellaisen olen meillä huomannut, että jos kotoa lähdetään useamman kerran saman päivän aikana ni koira ihmettelee. Kun lähdemme töihin tai kouluun aamulla Manna jää nukkumaan sängylle, eikä ole kiinnostunut koko hommasta. Kun olen illalla lähdossä kauppaan tai harrastuksiin, Manna katselee syyllisenä eteisessä ei se mukaan yritä mutta on sen olonen että mihin sitä taas ollaan menossa. Me yritetäänkin aina käydä kaupassa ja asioilla niin että mennään suoraan koulusta tai töistä. Meillä menee onneksi aikataulut usein niin, että Manna on aniharvoin yli 4 tuntia yksin kotona. Joskus meni 9 tuntiakin silti kevyesti .
|
| Allekirjoitus: |
you cant have everything...where would you put it ?? |
|
|
Juu, meillä ainakin Musja on ainut koira. Olen miettinyt, että tulevaisuudessa voisi ottaa ehkä toisenkin, mutta ei vielä aikoihin. Musjakin on ollut meillä vasta pari kuukautta. En kuitenkaan lähtis ottamaan toista koiraa sillä perusteella, että se saattais auttaa tohon tuhoamiseen. Kuitenkin kävis niin, että mulla olis lopulta täällä kaksin verroin syötyjä listoja ja mattoja 
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Ovatko nämä kaikki pahojaan tekevät koirat muuten perheen ainoita koiria ? Vanhempien koiralla on joskus taipumusta käydä mullaamassa sänky ympäri ( jos ei pääse sängylle kaivaa sohvaa) yksin ollessaan. Ei aina mutta silloin tällöin. Se ei kuitenkaan koske mihinkään silloin kun Manna on siellä hoidossa eli sillä on seuraa. Kaikki koirat eivät vain valitettavasti halua olla yksin. Toiset taas nauttivat omasta rauhasta.
- Jos ottaa pennun "korjaamaan" entistä koiraa niin saa todennäköisesti kaksi eroahdistuksesta kärsivää koiraa. Sillon kun lähdetään ottamaan "ongelmaiselle" koiralle kaveria niin toisen koiran pitäisi olla ainakin peruskoulutettu.
|
| Allekirjoitus: |
Kifu <3 Rosca <3 Jusu <3 Kiki |
|
|
Kongi ostettuna..Suurin ja kestävin. ei vielä ole saanu rikki mutta kertokaas mitä kaikkee sinne sisälle voi laittaa ettei ihan heti saisi pois..? Nyt oon laittanu juustoa ja nakkia ja sitten mikroon ja sen jälkeen pakkaseen että on jääny kunnolla sinne kiinni. Eläinkaupan myyjä sanoi että tuoretta jauhelihaa sisälle ja sitten pakkaseen eli sitä ei ainakaan pitäisi saada heti pois..Onko teillä mitää vinkkejä mitä sinne sisälle?
No kumminki...ei ole siltikää auttanu hirveesti toi kongi eli aina silti tehty jotain pahaa.Johtuu varmaan siitäki ettei se juusto ole sielä kovin kauaa pysyny. Tänään sitten jätin ensimmäistä kertaa makuuhuoneen oven auki koska joka kerta se on sen auki saanut minun poisollessa ja ovessa on aika pahat kynsimisjäljet.. Yritin kyllä huoneen siivota niin hyvin ettei sinne mitää järsittävää olisi jäänyt.
Ennen kun tänään lähdin niin jätin sille vielä myös jäisen luun, mutta pelottaa vaan aina kun jättää tollasen kunnon luun että jos se siihen tukehtuu.Siitä se kyl oli ihan onnes eikä ees huomioinu sitä ku lähdin ovesta pihalle. Joululoman aikana varmaan se koppi rakennetaan ja yritetään sitä totutella jäämään pihalle. Alkaa muut keinot kyl olla vähissä.
Niin ja tosiaan..Milo on ainut koira ja vielä omaa sellasta rotua mikä yleensä tarvisi toisen kaveriksi.Toinen koira on kyllä tulossa mutta vasta noin vuoden kuluttua ja pelkään juuri tota että tyhmyys tiivistyy laumassa eli sillon sitte kaksinverroin syötynä tavaroita. Milon veli ainaki rauhoittui toisen koiran tullessa taloon mutta se toinen koira olikin jo 2vuotias eli ei mikään pentu..että pitää varmaan iteki vähän seurata että kannattaako toisen koiran olla pentu vai jo tosiaan peruskoulutettu niin kuin hennna sanoiki..
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Mä laitan maksalaatikkoa sinne kongin sisään. Me ei olla vielä noita raakaluita testattu, mutta testataan kyllä jos tää tästä pahenee. Tänään oli 7 tuntia yksin ja oli kantanut sen eteisen kuramaton peremmälle, mutta muuta ei ollut tehnyt. Ootteko kokeillut DAP:ia? Mä oon aatellu, että pitää sitä testata jos muut keinot ei auta. Mutta jos se on ihan tekemisen puutetta, niin sittenhän dappi on ihan turha.
Minkä rotuinen Milo on?
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
"- Jos ottaa pennun "korjaamaan" entistä koiraa niin saa todennäköisesti kaksi eroahdistuksesta kärsivää koiraa. Sillon kun lähdetään ottamaan "ongelmaiselle" koiralle kaveria niin toisen koiran pitäisi olla ainakin peruskoulutettu"
Voi Henna että sulla on negatiivisia mielipiteitä enhän mä missään vaiheessa sanonut että tarttee ottaa toinen koira korjaamaan tilannetta. Sanoin vaan että yksinäisellä koiralla voi tuo tuhoaminen olla herkempää, kuin sellaisella jolla on kaveri. Tämäkin voi olla väärin ajateltu mutta näin meillä menee.
|
| Allekirjoitus: |
you cant have everything...where would you put it ?? |
|
|
Niin se maksamakkara oli yks ja sit tosiaan vois kokeilla tota maksalaatikkoa.. Mä en kyl taida hirveesti noita raakaluita enää antaa..Tulin meinaan eilen kotia niin MUN sängys oli kaks ihanaa liha köntsää.. Sit perhana tuola uudes asunnos on liukuovet vaatekaapis eli koira on oppinu avaamaan ne ja kaikki vaatteet pitkin poikin ja henkarilta sieltäki revitty..Muualla ei kumminkaa ollu tehnyt mitää!
Mulla oli vanhalla asunnolla käyös toi dappi ja laitoin sen täälä uudes myös seinää mut se oli kuivunu eli pitää käydä ostaas täyttöpullo..Et katotaan auttaako se mitää.Ja tosiaan kans jos toi on vain tekemisen puutetta niin ei tolla dapilla o mitää virkaa mut vois sen koittaa..
Bambu: Milossa on 1/4 malamuuttia ja sit loput siperianhuskya eli aika energinen pakkaus löytyy.. Toki aina sillon ku ollaan kotona niin jätkä vain makaa.. Harmittaa niin vietävästi ku täälä ei ole mitää koirapuistoa missä se sais juosta vapaana ku siitä niin tykkää..
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Meil on dappi mut en juurikaan mitään eroo oo huomannu, ostin sen lähinnä sen takia kun muutin ja ympäristön vaihdos tottakai stressas tota..
|
| Allekirjoitus: |
Tahdon olla siellä missä tapahtuu ja jos ei tapahdu, järjestetään! :D |
|
|
Melanie, nyt kyllä ymmärrät tahallasi väärin. Minä en kirjoittanut etteikö kaverikoira voisi auttaa eroahdistuksessa/yksinolossa, kirjoitin (ja tarkoitin) vain että sen takia ei kannata pentukoiraa ottaa.
|
| Allekirjoitus: |
Kifu <3 Rosca <3 Jusu <3 Kiki |
|
|
Muistetaan pitää tässäkin keskustelussa asiat asioina ja ihmiset ihmisinä, ettei vain menisi nimittelyksi tai muuten riitelyksi.
Me ollaan reilu kuukausi sitten muutettu uuteen asuntoon, eikä Kisu ole vielä pitkiä aikoja kerrallaan ollut yksin. Tunnin pätkät ovat pisimpiä, mitä on kerrallaan yksin ollut. Aloitimme yksinoloharjoitukset muuton jälkeen ihan alusta, olimme oven ulkopuolella minuutin, kaksi ja lopulta viisi. Sitten pidennettiin kauppareissuihin. Nyt Kisu jäi sitten ekaa kertaa useammaksi tunniksi yksin, kun tulimme mieheni kanssa molemmat yliopistolle. Jännityksellä ootan, onko kaikki kotona hyvin. Nuo lyhyemmät ajat ovat ainakin uudessa kodissa sujuneet ongelmitta.
Mites nuo kongit ja muut, eikö niihin homehdu se ruoka, jos sitä jää sinne seinämiin kiinni? Meillä on semmonen täyskuminen pallo, jossa on "labyrintti" sisällä. En ole uskaltanut muuta sinne laittaa kuin kuivamuonaa ja rouhetikun palasia, juuri tuon homehtumisen pelossa. Vai saako noista kongeista sitten varmasti koira kaiken tavaran irti?
|
| Allekirjoitus: |
Kisu, leonberg-pyreneittenmastiffi synt. 9/06 |
|
|
Mie just tajusin et mä en ollu kotona koiran kans muuton jälkeen kun kaks päivää jonka jälkeen se jäi jo 9 tunniks yksin... Mut ei oikein ollu vaihtoehtoja, töistä kun ei voi koiran takia pois olla, mä jännityksellä odotan et miten nyt käy kun vuodenvaihteessa muutan taas ja muutan kerrostaloon jossa pitää mennä hissillä! Voipi olla pojalle pieni shokki, mut eiköhän se totu nopeesti, nyt ei tartte onneks het jättää koiraa yksin..
|
| Allekirjoitus: |
Tahdon olla siellä missä tapahtuu ja jos ei tapahdu, järjestetään! :D |
|
|
"Vai saako noista kongeista sitten varmasti koira kaiken tavaran irti?"
- Itelläni ei kongia ole, mutta mitä nyt muita sen tapaisia niin oon vaan ihan kuumalla vedellä sen sisuksen huuhdellut. Sitten kun jättää "pää alas päin" kuivumaan niin tuskinpa sinne jää mitään elämään.
Kamala kun lähdin äskön jouluostoksille ja yleensä aina siirtelen kaiken irtaimiston pois koiran ulottuvilta. Jotenkin kuitenkin unohdin kengät tuohon eteiseen. Luojan kiitos ei ollut syönyt kenkiä, mutta pieni muovinen roskis oli silputtu atomeiksi 
|
| Allekirjoitus: |
Kifu <3 Rosca <3 Jusu <3 Kiki |
|
|
Mikä vempele tollainen dappi on ??
|
| Allekirjoitus: |
you cant have everything...where would you put it ?? |
|
|
URL
Vaikkapa tuosta löytyy hiukan tietoa.
|
| Allekirjoitus: |
|
|
|
Reilu kolme tuntia yksinoloa, eikä mitään tuhoa!!! Jee!
Vanhassa asunnossa ei oikein tuota lähtö- ja tulohuomioimattomuutta aina toteutettu, mutta täällä ollaan otettu se alusta asti käyttöön. Liekö sillä vaikutusta tuohon kiltisti olemiseen, en tiedä, mutta ainakin Kisu osasi olla tänään yksin!
|
| Allekirjoitus: |
Kisu, leonberg-pyreneittenmastiffi synt. 9/06 |
|
|
Melanie: - Itelläni ei kongia ole, mutta mitä nyt muita sen tapaisia niin oon vaan ihan kuumalla vedellä sen sisuksen huuhdellut. Sitten kun jättää "pää alas päin" kuivumaan niin tuskinpa sinne jää mitään elämään.
Aivan, niissä kongeissahan on vaan se yks iso reikä, eikö vaan? Tuossa meidän aktivointipallossa on se sokkelo siellä sisällä, niin sitä ei saa varmaan huuhtelemalla puhtaaksi. Tai enpä oo varma, pitääpä kokeilla. Pitäs melkein tuommonen oikea kongi ostaa.
|
| Allekirjoitus: |
Kisu, leonberg-pyreneittenmastiffi synt. 9/06 |