Sekarotuiset.net

Seropin rotumääritelmä.

Yleisvaikutelma:
Koiramainen, selkärankainen, nisäkäs, jolla on pääsääntöisesti neljä jalkaa, joilla etenee välillä hyvin nopeasti ja tarmokkaasti, välillä hitaasti ja rauhallisesti.

Luonne:
Yleensä vilkas, elämäniloinen, riehaisa ja eteenpäin katsova. Tarpeen vaatiessa rauhallinen, laiska ja unelias.

Pää:
Kiinnittyneenä kiinteästi muuhun runkoon. Liikkuu kaikkiin ilmansuuntiin mahdollisen makupalan toivossa. Johdattaa usein muuta runkoa eteenpäin.

Kuono:
Hyväksyttäviä muotoja ovat: tylppä, littana, pyöreä, soikea, pitkä, kulmikas tai matala, korkea. Tärkeä osa, leivänmurusten ja herkkujen etsimiseen. Kaikki värit sallittuja. Tuottaa joskus ääniä nukkuessa tai hereillä ollessa, äänivalikoima on hyvin laaja ja yksilöllinen. Joissain tilanteissa voivat olla osa ongelmaa tai pelastaa päivän.

Posket:
Kiinteät tai roikkuvat. Normaalisti peittyneenä tiheään karvoitukseen, jossa mukana hiekkaa, oksia ja lehtiä ulkona tapahtuneesta seikkailusta. Huomattavaa on että yleensä kuolaiset ja kosteat.

Hampaat:
Sijaitsevat poskien sisäpuolella. Käytetään päätoimisesti luiden ja keppien järsimiseen. Joissain tapauksissa aamutossujen, sanomalehtien ja tuolien nakertamiseen.

Kieli:
Kaikki punaisen muunnokset mustin tai valkoisin laikuin. Sinistäkin väriä esiintyy. Käyttö, kehon viilentämiseen ja veden juomiseen. Aamuisin omistajan naaman pesemiseen.

Silmät:
Kuuluvat kiinteänä osana päähän. Alati tarkkaavaiset, kiiltävät ja valppaat. Kaikki värit sallittuja. Joissain tapauksissa toisen puolen silmä voi olla erivärinen kuin toinen silmä. Pistävät usein merkille, minne kaikki makupalat tai omistajan avaimet piilotetaan, ja siten muistaa mistä ne löytää.

Korvat:
Kuuluvat myös kiinteänä osana päähän. Korvat voivat olla lupat tai pystyt. Tämä ominaisuus periytyy koiran vanhemmilta geenien perusteella. Itse kuulo korvien sisällä on joskus harhaanjohtavaa. Se voi välillä ilmetä valikoivana kuulemisena, ilmentyen eri tilanteissa.

Nenä:
Sijaitsee kuonossa. Väreinä punertava, musta tai valkoinen. Kostea tai kuiva, tilanteesta johtuen. Käyttö, haistelemiseen, ja kaiken kiinnostavan tutkimiseen. Päästää usein erilaisia ääniä tohisemisesta, nuuskutteluun.

Kaula:
Sijaitsee pään ja rungon välimaissa. Kuuluu olla notkea ja toimiikin pääosin kurkotteluun sellaisiin paikkoihin jonne ei muuten ylety.

Runko:
Tynnyrin pyöreä, jytkyn mallinen, virtaviivaisen hoikka tai tasapaksu. Mallin tulisi olla sopusuhtainen muihin ruumiinosiin nähden. Peittynyt usein moniin erilaisiin karvapeitteisiin. Värit ja mallit ovat kaikki sallittuja. Monesti aika hupaisiakin.

Jalat:
Pitkät tai lyhyet. Sijaitsevat rungon alaosassa. Käyttö liikkumiseen pedin, ruokakupin ja ulko-oven välillä. Teknisesti kehitelty olemaan aerodynaamisen nopeat, mutta tapauksesta riippuen myös hitaan matelevat. Neljä kappaletta on yleisin määrä.

Tassut:
Sijaitsevat jalkojen alapäässä, kosketuksissa maata vasten. Tärkeä osa liikkumisen kannalta. Voivat olla elegantin sirot tai lapion kokoiset. Neljä kappaletta on myöskin yleisin määrä. Tassuissa sijaitsevat kynnet on syytä huoltaa aika-ajoin tarpeen vaatiessa.

Häntä:
Tehokas ase pöytien ja tasojen tavaroiden siirtämiseen. Hännän juuressa sijaitseva pallonivel mahdollistaa kaikkien liikkeiden tehokkaan käytön. Ilmaisee myös mielialaa.

Kirjoittanut Susanna

Koirahiihto

Koirahiihto on erittäin hyvä keino parantaa ja ylläpitää koiran
peruskuntoa. Lähes kaikki keskikokoiset ja suuret koirat voivat oppia vetämään ja pitämään koirahiihdosta. Koirahiihtoon
käytettävän koiran pitää olla myös terve ja kasvuikänsä ohittanut.

Koirahiihtoon hyvä koira olisi riittävän vilkas, joka nauttisi
juoksemisesta ja jaksaisi liikkua rasituksesta huolimatta. Rohkea ja innokas koira on helpompi kouluttaa kuin ujo koira. Pehmeäluonteisen koiran kanssa on erittäin tärkeää edetä hitaasti ja varoa säikyttämästä koiraa.

Jotta vetäminen ei tuntuisi koirasta epämiellyttävältä, opetuksessa on edettävä hitaasti ja käytettävä asianmukaisia varusteita. Koirahiihtoon tarvitaan tavallisten hiihtovälineiden lisäksi vetovyö, joustava vetoköysi ja huskyvaljaat. Vetovyö on selkää tukeva leveä vyö, jossa on edessä koukku, johon vetoköyden saa kiinnitettyä. Paras vetoköysi on osittain joustava, osittain
joustamaton. Huonoin vaihtoehto on kokonaan
joustamaton köysi, koska tällöin kaikki liikkeelle lähdöt, töyssyt ja
erityisesti kaatumiset aiheuttavat kovia nykäisyjä molemmille.
Käyttämällä joustavaa vetoköyttä, vetämistä on myös helpompi opettaa koiralle. Vetoköyden sopiva pituus on 1,5-2 metriä,
riippuen köyden joustavuudesta, suksien pituudesta ja koiran koosta. Huskyvaljaat on parhaimmat valjaat koirahiihtoon. Valjaiden on ehdottomasti oltava oikean kokoiset, siksi varsinkin aloittelijan kannattaa hankkia valjaat mittatilaustyönä valjaiden valmistajalta. Huskyvaljaita ja muita koirahiihtovälineitä löytyy myös useista eläintarvikeliikkeistä.

Koirahiihto on paljon miellyttävämpää ja turvallisempaa, jos koira on kunnolla peruskoulutettu. Koiran pitäisi osata pysähtyä nopeasti käskystä ja koira olisi hyvä opettaa hidastamaan vauhtia käskystä. Koiran ohjaaminen käy helposti, jos se osaa kääntyä oikealle ja vasemmalle käskystä. Koiralle kannattaa myös opettaa käskyjä, joiden avulla se saadaan kulkemaan edellä ja kiihdyttämään vauhtiaan. Yhdessä asiassa tulee olla ehdoton: Hiihtolenkin aikana koira ei saa pysähtyä tarpeilleen. Muuten vetämisestä ei tule mitään, kun koira aina vähän väliä jää merkkailemaan tienreunaan.

Koiran koulutus aloitetaan valjaisiin totuttamalla. Suurimmalle osalle koirista tämä ei aiheuta ongelmia. Jotkut koirat voivat aluksi kokea valjaat ahdistavina. Koulutuksessa on edettävä aina koiran ehdoilla. Jos koira arkailee valjaita, se on totutettava ensin niihin, ennen kuin sille aletaan opettaa vetämistä. Koira voi aluksi pelätä suksien kohinaa lumessa. Tähänkin sitä on hyvä ensin totuttaa ennen vetämisen opettamista. Sitten kun koira ei enää arkaile valjaita, eikä suksien kohinaa, voidaan koiraa alkaa opettamaan vetämään. Kunhan koiralla on kiinnostusta kulkea edellä, se yleensä oppii vetämisen helposti. Aluksi kannattaa ottaa avuksi toinen henkilö, joka kulkee koiran edellä tai rinnalla ja innostaa koiraa vetämään. Koiraa on muistettava kehua aina, kun se kulkee köysi kireällä. Aluksi ei kannata tehdä kovin pitkiä
lenkkejä, ettei koira väsy liikaa ja siten menetä innostustansa
vetämiseen. Sopiva matka aluksi voisi olla noin puoli kilometriä,
huomioon ottaen koiran kunto. Kunnon ja innostuksen kasvaessa vetolenkin pituus voi kasvaa jopa yli kymmeneen kilometriin!

Kirjoittanut sussu86

Motivointi.

Kun puhutaan pennun motivoimisesta, sillä tarkoitetaan sitä, että pentua yritetään saada innostumaan ja kiinnostumaan opetettavasta asiasta. Ilman motivointia pennun ja omistajan välille ei synny kontaktia, näin ei synny oppimistakaan.

Pentu, joka on motivoitunut, oppii, toimii halukkaasti ja jaksaa
harjoitella, vaikkei palkkaa tulisikaan joka onnistumisen jälkeen.
Motivaatioon vaikuttavat aikaisemmat kokemukset, mutta suurimmaksi osaksi motivaatio on synnynnäistä. Onnistumisien kautta pennun motivaatio tehdä haluttu asia kasvaa. Epäonnistumisien kautta vaikutus on päinvastainen, ja tällöin pentua pitää kannustaa.

Motivaatiota voivat lisätä myös ohjaajan vaatetus tai tutun noutokapulan mukaan ottaminen. Pennun motivaatioon vaikuttavat myös sukupuolivietit, ikä, aktiivisuus, ruuan saanti, ympäristö, sää, päivärytmi sekä eri aistien avulla saadut ärsykkeet. Tämän takia pennun kanssa kannattaa harjoitella eri
vuorokauden aikoina, eri sääolosuhteissa ja eri ympäristöissä.

Koiranpennun motivointi riippuu täysin tämän luonteesta. Ahneelle
persoonalle makupalat ovat hyvä keino lisätä motivointia, mutta aktiiviselle pennulle palkaksi käy leikkiminen. Joillekin yksilöille saattaa riittää kehut ja rapsutukset. Tärkeintä on nähdä, että pentu nauttii saamastaan palkasta.

Ohjaajan asenne on oleellinen seikka koiraa kouluttaessa, jos ohjaaja on täysillä mukana, niin pentukin innostuu helpommin. Jos taas ohjaaja on kärttyinen tai väsynyt, niin pentua ei välttämättä kiinnosta työskennellä hänen kanssaan. Tällöin on parempi jättää harjoitukset väliin, sillä ohjaajan tiuskiminen ei anna mielekästä pohjaa seuraavallekaan harjoituskerralle.

Kirjoittanut Farkkuli

Miten koira oppii?

Oppimisella tarkoitetaan tiedon kokoamista ja tallentamista, mikä vaikuttaa pennun tulevaan käyttäytymiseen. Oppiminen auttaa myös pentua sopeutumaan paremmin ympäristöön erilaisissa olosuhteissa. Muisti voi olla lyhyt- tai pitkäkestoista. Tieto tallentuu pitkäkestoiseen muistiin, ja se voi kestää useita vuosia tai koko eliniän. Lyhytkestoinen muisti perustuu ääniaistimuksiin ja voi kestää useita minuutteja. Tiedon siirto pitkäkestoiseen muistiin vaatii pitkän havainnointiajan, useita minuutteja. Pennuilla on yksilöllinen ja vaihteleva kyky kytkeä erilaisia tapahtumia ja kokemuksia toisiinsa.

Kun haluat koiran, valitse pentu, joka on kasvanut kotioloissa, koska silloin se on tottunut ihmisten seuraan ja sisällä asumiseen, toisin kuin koiratarhoilla varttuneet pennut.

Pennun oppimiskyky on valtava, sillä se mukautuu vaivattomasti erilaisiin ympäristöihin oppien yhä paremmaksi oman lajinsa sekä ihmisten kielten tuntijaksi ja ymmärtävät myös näiden molempien eläinlajien eleitä ja ääniä. Koiranpennut oppivat kokeilemalla ja tarkkailemalla. Ne oivaltavat, että esimerkiksi kenkien pukeminen merkitsee ulos pääsemistä. Koirat oppivat koko elämänsä ajan, eivät vain silloin, kun haluamme niiden oppivan jotain. Sekä
mieluisat, että ikävät asiat opettavat koiralle aina jotain. Vanhakin koira oppii uusia temppuja ja tekeekin sen mielellään.

Koiranpentujen yksilölliset erot ovat valtavia. Yksilöiden oppimista ei voi verrata toisiinsa, ne eivät ole toistaan tyhmempiä, vaan niiden älykkyys saattaa olla suuntautunut eri asioihin. Oppimisälykkyyden erot näkyvät siinä kuinka monesti pennulle tarvitsee toistaa asia, jotta se ymmärtäisi kahden toisiaan seuraavan asian syy-seuraus – suhteen.

Oppiminen voi olla itseoppimista tai se voi tapahtua mielleyhtymien avulla. Pentu oppii ihmisten nimet, ruokailuun, ulkoiluttamiseen, metsästykseen, vaaraan sekä aggressiotilanteisiin liittyvät ilmaukset omistajan puheen sävyn, rytmin ja yksittäisten sanojen avulla.

Ilman erityistä itseoppimista pentu saattaa kehottaa ihmistä osallistumaan niihin toimintoihin, joita se normaalisti tekisi toisten koirien kanssa, eli ilman oppimisvaihetta se kehottaa ihmistä leikkimään kanssaan tuomalla lelun jalkojen juureen. Pentu saattaa oppia kiinnittämään omistajan huomion siihen ja leluun tökkimällä häntä kuonollaan tai raapimalla ihmistä jalallaan.

Tärkeitä rooleja pennun oppimisessa näyttelee yritys, erehdys, rangaistus sekä palkkio. Yrityksen epäonnistuminen on jo pennulle eräänlainen rangaistus ja onnistuminen taas palkkio. Pentu oppii, mutta se ei tietoisesti opettele eikä opeta. Mutta ihminen voi näitä periaatteita hyväksi käyttäen opettaa koiranpentuansa aktiivisesti. Ihmisen tulee ottaa huomioon, että pentu oppii tehokkaammin saadessaan palkkiota oikein tehtyään, mutta rangaistusta ei ole mielekästä käyttää opetuksessa, sillä rankaisemista ei tapahdu luonnossakaan.

Toiset koirat oppivat nopeammin, toiset hitaammin. Nokkelakaan koira ei kerrasta opi. Nopeimmat oppivat jopa kymmenestä kerrasta, tavallisesti oppimiseen tarvitaan 20 kerrasta jopa 100 toistoa ymmärtääkseen opetettavan asian.

Kirjoittanut Farkkuli

Luonne-erojen huomioiminen koulutuksessa.

Koiran luonteeseen vaikuttavat yhteistyökyky, sosiaalisuus ja dominanssi.Eri roduilla on taipumusta eri ominaisuuksiin, mutta saman rodun sisältälöytyy myös paljon erilaisia persoonallisuuksia. Pennun luonteeseen vaikuttaa perinnölliset taipumukset, ympäristö, opetetut asiat sekä karttuneet kokemukset. Pennun luonnetta kuvastaa sen tekemä yhteistyö,
kuinka sisukkaasti pentu asettuu vastahankaan ja kuinka itsenäisesti se toimii.

Yhteistyökykyinen pentu haluaa olla omistajan kanssa yhdessä ja seurata tämän antamia ohjeita, se myös haluaa seurata omistajaansa joka paikkaan. Tällainen pentu tottelee kiellot helposti, mutta se myös luovuttaa helposti, jos jokin asia ei onnistu. Yhteistyöhaluinen pentu on riippuvainen omistajastaan ja siksi itsenäinen työskentely voi olla vaikeaa, koska se kaipaa jokaiseen asiaan ohjeistusta. Ulkona pentu on helppo pitää irti,
koska se pysyttelee omistajansa lähettyvillä ja antaa ottaa itsensä kiinni.Pentu, joka on kiinnostunut omistajastaan, on myös helppo kouluttaa. Tällaisen pennun luonteenpiirre on pehmeä. Tämän takia koulutuksessa on pyrittävä välttämään ikävät tilanteet.

Vastarintainen pentu on usein sisukas, ja rakastaa rajuja leikkejä.
Tällainen pentu osaa vastata uhkauksiin, eikä vaikeissakaan tilanteissa lamaannu. Kun pentua pidetään irti, se pysyy omistajansa lähettyvillä, mutta ei anna ottaa itseään kiinni. Pentu ei myöskään tottele automaattisesti, mutta jos se on motivoitunut, se tekee käsketyt asiat täsmällisesti ja napakasti. Vastarintaista pentua on usein kokemattoman omistajan vaikea kouluttaa. Kokeneen kouluttajan käsissä pentu toimii sisukkaasti ja
tarmokkaasti annetusta tehtävästä huolimatta.

Itsenäinen pentu keksii itselleen tekemistä, oli omistaja läsnä tai ei. Omat tavarat ovat sille tärkeitä. Se nukkuu usein erillään muusta laumasta ja on melko huomaamaton. Pentu oppii asiat nopeasti, mutta tottelee tavallisesti vain silloin, kun saa palkinnon. Itsenäinen pentu on vaikea pitää irti, koska se lähtee helposti omille teilleen. Tällainen pentu ei kuitenkaan tunne karkaavansa, koska omasta mielestään se vain ulkoilee itsekseen.
Itsenäinen pentu on vaikea kouluttaa ja omistajan onkin osattava olla tavallista houkuttelevampi, jotta herättäisi pennussa yhteistyöhalun.
Itsenäinen pentu on lemmikkinä helppo ja mutkaton, ja se kestää yksinoloaparemmin kuin muut.

Kirjoittanut Farkkuli